12 maaliskuuta 2010

Villi perjantai-ilta


Tähän on tultu. Korkkasin juhlajuomaa perjantain kunniaksi, nimittäin mehua omasta sadosta. Tämä on sitä itseään, raikasta, tymäkkää ja aitoa omenamehua. Juhlavaksi juoman tekee Essence-viinilasi.

Harmi kyllä en ole kirjoittanut ylös, montako kiloa meillä oli omenaa ja paljonko niistä tuli mehua. Nyrkkisääntönä on, että kilosta saa noin kuusi, seitsemän desilitraa mehua, mutta sehän vaihtelee jo lajikkeesta riippuen. Me mehustimme pääasiassa antonovkaa, mutta mukana oli makeampiakin makuja.

Mehustus tapahtui marttojen mehuasemalla Viherlandiassa, vanhassa navetassa. Siellä on oma kummallinen, pysähtynyt tunnelmansa.



Veimme siis jotensakin puhdistetut omenat ja kaikki hamstratut, huolella pestyt pullot (ja korkit) mehuasemalle, missä martat hoitivat homman. Omenat kipattiin liukuhihnalle, niistä puristettiin mehu ja se pastöroitiin eli kuumennettiin. Pullot oli sillä aikaa laitettu kuumaan veteen ja sittenpä mehu vain pullotettiin piripintaan. Meillä on niin pieni pakastin ja niin iso kellari, että suurin osa mehusta pastöroitiin ja vain pieni osa ompuista tehtiin tuoremehuksi.


Yleensä syksyn satoa jää aina yli pakastimen pohjalle ja kellarin kauimpaan nurkkaan, mutta tässä on niin hyvää ainetta, että saa nähdä riittääkö sitä vappuun asti...voisinpa sanoa samaa puolukasta, josta alkaa olla vuosikertapurkkeja pakkasessa.

6 kommenttia:

  1. Lurps, mulle tuli vesi kielelle noista mehukuvista, kauhea jano iski! Himottaa kylmän raikas mehujuoma... Onneksi jääkaapilla on Brunnebyn mustaherukkamehua, joka on hyvää, minä kun en ole ollenkaan noin tehokas sadonkorjaaja; sato menee joka vuosi ohi ja linnut nauttivat sen, mikä on tietysti myös hyvä.

    VastaaPoista
  2. Enpä tiennyt tuosta paikasta. Kaikkea uutta voi oppia :) Vaikka enpä Jyväskylässä asukaan, mutta päivittäin siellä käyn. Tiedänkin mitä appiukon ylimääräisille omenille tehdään ensi syksynä :)

    VastaaPoista
  3. Saila: sadonkorjuuaika tuntuu olevan monelle (etenkin vanhemmalle polvelle) todella kuumeista aikaa. Hyvä että joku osaa ottaa sen rennommin :)

    milla: mehuasemia perustetaan syksyisin sinne tänne, mutta suosittelen näin marttojen jäsenenä tietenkin tuota paikkaa :)

    VastaaPoista
  4. Tuo ON todellinen juhlajuoma. Mielenkiintoinen kirjoitus ja hienoja kuvia! Olen käynyt lukemassa/katsomassa muutamaankin kertaan, en vain ole viime päivinä muka ehtinyt kommentoida blogeja...

    VastaaPoista
  5. Voi ihana, tätä minäkin haluan vielä päästä kokeilemaan! Onneksi on moinen paikka, otankin heti selvää missä lähin mehustamo olisi täällä. Ensiksi taidetaan vielä vain tarvita ne omenapuut ;)

    VastaaPoista
  6. Juu omenapuut ovat hyvä hankinta :)

    VastaaPoista

Pssst, tuli mieleen...