Sataprosenttista käsityötä

C

Virheet ovat käsityön merkki, sanoo anoppini. Etenkin silloin kun esittelen hälle tuotoksiani.

Tässä on ehtaa käsityötä. Pari kesää sitten neulomani sukat ovat kautta aikain toinen tekemäni sukkapari, se eka pari valmistui yläasteella huokaillen ja äitiä lahjoen.

Ensimmäinen sukka valmistui ihan ohjeen mukaan. Ohje katosi siinä kohdin, kun toinen oli kärkikavennuksia vaille valmis. Reippaana tyttönä kuitenkin jatkoin neulomista, koska muistin mielestäni ihan hyvin sen kavennusjärjestyksen. Kappas vain, muistinkin miten ala-asteella opetettiin tekemään lapasen kärki. Sukasta muodostui lopulta tuollainen satutontun suippokärkisukka!

Jonain kauniina sadepäivänä puran tuon "oikean" sukankärjen ja neulon molemmat suipoiksi...hienompi tuo virhe on :)

Viluvali

 

Varoitus. Tätä kirjoitetaan kärttyisempänä kuin Tenavien Tellu ikinä.

 

Maanantaina tuli kamala kurkkukipu, sitten meni ääni. Vähitellen kuume nousi ja oi katso, jonkin sortin nielutulehduksesta sinä olet kärsivä. Kirjamessut ja kaikki kivat suunnitelmat menivät piparimurusiksi. Huomenna pitäisi soittaa lääkärille ja kysyä, olisiko syytä tavata.

 

Blogihiljaisuus on johtunut siis siitä, että olen niistänyt nenää, nähnyt kuumeisia unia, lojunut sohvalla, lojunut sängyssä ja kiukutellut. Jotain kertonee se, että kun uusin Deko tuli postissa, niin en jaksanut edes selata sitä. Ja kun jaksoin, niin luin kaiken väsyneiden ja kiukkuisten lasien läpi.

 

K

Hienot portaat. Tosin pelottavat. Suomessa ei taida saada rakentaa kaiteettomia portaita.

 

Kiva tunnelma. En halua tietää, paljonko nämä boheemit asuntolaivat maksavat. En tiedä viihtyisinkö asunnossa, joka voisi upota.

Romanttisessa, boheemissa pinkkikodissa oli paljon kivaa, kuten kauniita väriyhdistelmiä. Keittiö oli kiva, lisään kuvan jos jaksan. Mutta...

En ihan ymmärrä tuota kuvatekstiä. Romanttisen pinkkikodin Sam on luonut itse asiassa koko asuntoon kauniin ja naisellisen tyylin. Voi jummijammi, hienoa että onnistuit vielä kylpyhuoneessakin. Aviomies ja kaksi alle kouluikäistä poikaa olisivat ilmeisesti halunneet kylpyhuoneesta macholuolan? Sinä urhea nainen.

Piti käydä ihan Victoria and Albert Museumin puodin sivuilla etsimässä tuo nerokas pahvinen linnunpönttö, että kestääkö se vettä. Kyllä, mutta pahvinen linnunpönttö epäilyttää silti ainakin Suomen ilmastoa ajatellessa, ellei tuollaisia ripusteta jonnekin jo muutenkin suojaisaan paikkaan. Oravia ja käpytikkoja tuo malli ei estä käymästä poikasten kimppuun. Puodin sivut ovat kyllä oikein kivat.


Huoh. Ehkä ei pitäisi blogata näin väsyneenä ja kipeänä. 

Pikaruokaa lihansyöjille

Puh sanoi nalle, nyt on ollut haipakkaa opiskelun parissa! Aika huono yhdistelmä sellainen, että olisi paljon tekemistä mutta haluaisi oikeastaan vaan haahuilla kirjakaupoissa tai mennä vaikka pilkille.

Iltaisin ei ole hirveästi intoa kokata mitään ihmeellistä. Turvauduin vaihteeksi ihmeruokaan nimeltä lasagnette. Aski tätä lihansyöjän pikaeinestä maksaa pari euroa, ja kaveriksi tarvitaan jauhelihaa. Liha paistetaan, siihen sekoitetaan vettä, maitoa ja kastikepussin sisältö, ja koko komeus kaadetaan pastan päälle kulhoon. Juustoa päälle ja uuniin puoleksi tunniksi, sillä aikaa ehtii tehdä salaattia ja huilia. Ehkä maailman helpointa vuokaruokaa. Terveellisyys ja keveys...no, parasta tehdä reilusti sitä salaattia.

Kauniit kuvat

Aloitin juuri uuden harrastuksen: alan keräillä Maija Karman kuvittamia kirjoja! Olen tykännyt niistä pienestä pitäen. Postissa tuli juuri Kaija Pakkasen kirjoittama ja Karman kuvittama Iloinen luontokirja. Haaveeni on löytää Karman kuvittamana Yrjö Kokon Pessi ja Illusia, joka on yksi maailman parhaimpia kirjoja.

Lastenkirjoja kannattaa miun mielestä muutenkin olla jokaisessa kirjahyllyssä, ainakin satuklassikkoja. Niissä on ikuista viisautta, ja kuvitus voi olla aivan äärettömän kaunista. Lisää tovejanssoneita ja maurikunnaksia hyllyyn, vähemmän pölyisiä, vakavia romaaneja!


Pssst vielä. Hyvänen aika. Mittareiden mukaan en horise yksikseni bittieetteriin, vaan täällä käy muitakin kuin vain mie, kohta on 2000 eri klikkausta eikä siihen ole laskettu omaa ip:tä mukaan. Pitäisikö tämän kunniaksi pitää pienet synttäriarpajaiset? Osallistun niihin itse aina mielellään, vaikka en ikinä voita mitään. Tässä blogissa taitaa lukijakunta olla niin pientä vielä, että voiton mahdollisuudet ovat hyvät kaikilla osallistujilla, heh. Kunhan keksin jonkin järkevän palkinnon!

Joulu on joka päivä

...esillä ainakin ikkunalaudalla. Jouluna marketista ostetun ritarinkukan lehtiin on tullut punaisia laikkuja. Se taitaa olla niinkin kuvaavasti nimettyä sienitautia kuin punalaikku..!

Nettiselailun perusteella syyttävä sormi kääntyy minuun, kastelen turhan innokkaasti kukkia. Tai ehkä sipuli on sittenkin hieman liian syvällä, tai sipulissa oli jo valmiiksi tauti...Jouluna en todellakaan edes vilkaissut sipulia, kun kymmenkunta valkoista kukkaa vei huomion. Amaryllis on muuten savolaista alkuperää, eli pieksämäkeläisen Partaharjun Puutarhan.

En vain löytänyt tärkeintä tietoa, eli leviääkö tauti muihinkin kasveihin vai onko se vain tämän sipulin oma huoli? Saako taudin häädettyä pois? Tarkoitus olisi lihottaa tästä kunnon joulukukka.


Muoks. Sipulissa oli varmaankin tauti jo valmiiksi, sitä ei saa loppumaan ja se leviää vain muihin amarylliksiin. Näistä asioista tietävä kaveri valisti, ja kertoi senkin että sipulit tulevat valtaosin Afrikasta. Täällä ne vain nakataan multaan, annetaan vähän kasvaa ja myydään. Kaikkea uutta taas tuli opittua.

Sinistä ja punasta

Sain kaverilta kauniin esikon, paljon kiitoksia! Kevään kukista saa vielä enemmän mielihyväaineita kuin...kuin...suklaasta! Tai ainakin yhtä paljon.

Kukkaset saivat pesän turkoosista suojaruukusta, joka on paksua lasia. Astetta hempeämpi väripari on Puttipajan melonintuoksuinen kynttilä ja vaaleansininen KoKo-pikkulautanen. En ole osannut ikinä yhdistää sinistä ja punaista, mutta noissa sävyissä yhdistelmä ei ole lainkaan hassumpi.

Puttipaja on jyväskyläläinen kynttilä-, lahja- ja sisustustavaraliike. Kynttilätehdas on Vaajakoskella, kuten myös tehtaanmyymälä Wanha Paja (joka on niin kiva paikka niin kivassa ympäristössä, että postaan siitä joskus toiste erikseen). Firmalla on tätä nykyä verkkokauppa myös kuluttajille. En osaa sanoa miten tyypillinen ja perinteinen jyväskyläläinen tapa on viedä lahjaksi nimenomaan Puttiksen kynttilöitä, mutta ainakin kaveripiirissä tällaista käyttäytymistä on havaittu usein. Aina on tilaa yhdelle kauniille kynttilälle!

Kahvia ja pupunen

Tuppasi väsyttämään, joten kiehautin mutteripannulla kunnon iltapäivämokat. Espresso (ja reippaasti sokeria) maistui hyvälle Vuokko-kahvikupposesta, jota Arabia on valmistanut 1958-1968. Koristeen suunnittelija on Raija Uosikkinen.

Olen tykännyt tästä sarjasta ihan lapsesta asti, sillä lapsuudenkodissa on muutama astia. Sokerikko oli ensin (lapsuuden) nukkekodissani erittäin kätevänä kylpypaljuna...mistä se yleni kotoa poismuuttaessa ihan virallisiin sokerintarjoilutehtäviin. Ettei se tuntisi olevansa kamalan yksinäinen, niin olen hankkinut toisen sokerikon, kermakon ja pari kuppia tasseineen kaveriksi.

Keltainen möykky kupin takana on suklaapupu, teen kaikkeni ettei niistä tule samanlaista riesaa kuin citykaneista. Näillä eväillä kyllä taas jaksaa. Kofeiini-sokeritärinä loppuu ehkä jo aamuun mennessä.

Latvassa syvissä unissa

Onkohan olemassa yhtään suomalaiskotia, jossa ei olisi Marimekkoa muodossa tai toisessa? Oikeasti? Meillä sitä on jokaisessa huoneessa. Se on soluttautunut niin, ettei asiaa edes huomaa ellei ala tosissaan katsella ympärilleen.

Tykkään Teresa Moorhouse Latvassa korkealla -kuosista, sillä se on raikas ja siinä on niin ihania vihreitä. Kaverina on Maija Isolan Dombraa.

Punainen täkki on vanha silkkitäkki, joka odottaa pujottamistaan pussilakanan sisälle. Vanhat täkit ovat koko ajan käytössä. Kaikki muut peitot mitä meillä on, ovat tavalla tai toisella hirveän epämukavia nukkuessa, ja aina ollaan jouduttu toteamaan että vanhassa vara parempi. Jos tuollaisia tulisi yhtä hyväkuntoisina kirpparilla vastaan lisää, niin ei olisi lainkaan hassumpi juttu.

Villi perjantai-ilta

Tähän on tultu. Korkkasin juhlajuomaa perjantain kunniaksi, nimittäin mehua omasta sadosta. Tämä on sitä itseään, raikasta, tymäkkää ja aitoa omenamehua. Juhlavaksi juoman tekee Essence-viinilasi.

Harmi kyllä en ole kirjoittanut ylös, montako kiloa meillä oli omenaa ja paljonko niistä tuli mehua. Nyrkkisääntönä on, että kilosta saa noin kuusi, seitsemän desilitraa mehua, mutta sehän vaihtelee jo lajikkeesta riippuen. Me mehustimme pääasiassa antonovkaa, mutta mukana oli makeampiakin makuja.

Mehustus tapahtui marttojen mehuasemalla Viherlandiassa, vanhassa navetassa. Siellä on oma kummallinen, pysähtynyt tunnelmansa.

Veimme siis jotensakin puhdistetut omenat ja kaikki hamstratut, huolella pestyt pullot (ja korkit) mehuasemalle, missä martat hoitivat homman. Omenat kipattiin liukuhihnalle, niistä puristettiin mehu ja se pastöroitiin eli kuumennettiin. Pullot oli sillä aikaa laitettu kuumaan veteen ja sittenpä mehu vain pullotettiin piripintaan. Meillä on niin pieni pakastin ja niin iso kellari, että suurin osa mehusta pastöroitiin ja vain pieni osa ompuista tehtiin tuoremehuksi.

Yleensä syksyn satoa jää aina yli pakastimen pohjalle ja kellarin kauimpaan nurkkaan, mutta tässä on niin hyvää ainetta, että saa nähdä riittääkö sitä vappuun asti...voisinpa sanoa samaa puolukasta, josta alkaa olla vuosikertapurkkeja pakkasessa.

Pellavaiset pehmoiset

Huikea paljastus: meillä ei pedata sänkyä päiväksi. Siihen on monta syytä: laiskuus, iso päiväpeitto ja pieni makuuhuone, eli jo sen laittelu on hankalaa ilman että törmää johonkin, ja mainitsinko jo laiskuuden. Jossain amerikkalaisessa höpöhöpö-näin-helpotat-elämääsi -kirjassakin todetaan, että sängyn peittelyyn menevän ajan voi käyttää paremmin, esimerkiksi kupilliseen kahvia ja päivän lehteen. Itse käytän aamutorkkumiseen senkin ajan.

Päiväpeitottomuuden (kirjoitin tuon sanan kolme kertaa, menikö se vieläkään oikein) etu on siinäkin, että voi ilakoida erilaisilla lakanoilla, joita ei varsinaisesti tule ihasteltua sängyssä iltaisin. Silloin yleensä aletaan nukkua.

Eräät lempparini ovat valkoiset pellavalakanat, joihin investoin pari vuotta sitten. Valmistaja on eteläsavolainen Coconate, joka on erikoistunut kuidunkäsittelyyn. Tuotteet ommellaan Kangasniemellä ja niille on myönnetty avainlippumerkki. Lakanoiden pellavakuitu on käsitelty niin, ettei se enää kutistu. Se myös rypistyy tavallista vähemmän ja on pehmoinen. Ainoa huomautettava on sinänsä kauniissa nauhoissa, joilla kiedotaan pussilakanat ja tyynyliinat kiinni; mie en saa niitä nauhoja pysymään kiinni. Noissa on ihanan pehmoista nukkua ja kesällä ne ovat tosi hyvät ilman peittoa.

Haluaisin jossain vaiheessa (sellaisessa johon kuuluu edes määräaikaisesti säännöllinen kuukausipalkka) hankkia toisetkin pellavalakanat, ehkä mustat/harmaat/pellavanväriset. Hmm. Kotimainen maksaa kiljoonia, mutta työllistää pienellä paikkakunnalla, ja tarkoittaa myös lyhyempiä kuljetusmatkoja. H&M Homen pellavalakanat ovat huomattavasti edullisemmat ja nepparikiinnitteiset. Missä ja miten lie sitten valmistetut. Toisaalta voisi hankkia ne ihan vain vertailun vuoksi. Toisaalta kerta olen jo kerran raaskinut ostaa kotimaista, niin miksen tekisi niin toistekin. Molemmissa nukkuu varmaan yhtä hyvin..?

Krassia

Laitoin joskus viime viikon puolivälissä talouspaperille vihanneskrassia kasvamaan, ja nyt olen pari päivää saanut tuoretta vihreää leivän päälle. Huimaa, hyvää ja halpaa! Voileipäkrassia pitäisi kylvää useamminkin, kun edes meikäläinen ei tyri sen kasvatuksessa.

Lisäksi tämän kasvin hienous on se, että sitä varten ei tarvitse penkoa ensin kaappeja, olisiko jossain sattumalta vielä hieman multaa jäljellä. Sille riittää talouspaperin palanen. Itsehuijausta, mutta tätä ripottelemalla kasvamaan saa helposti hyvän onnistumisen tunteen ja ihanaa uutta vihreää huusholliin. Tuli todistettua sekin, että siemenet itävät ihan hyvin, vaikka laatikon pohjalta löytyneen, avatun pussin päiväys olisi 2003. Siis parasta ennen.

Messuamista

Tänään alkoi Jyväskylän Paviljongissa Rakentaminen ja Talotekniikka -messut. Viikonlopun aikana voi käydä kuuntelemassa talotohtori Panu Kailan ajatuksia terveistä taloista, Pientä pintaremonttia -ohjelman Katjan sisustusvinkkejä ja sitten voi ihailla kaikkien aikojen lutuisinta tv-könsikästä, Remontti-Reiskaa.

Kuun lopussa on aikamoinen supermessuviikonloppu, jonne on suunnattava! Jyväskylän Kirjamessut ovat kasvaneet kivaksi tapahtumaksi, joka järjestetään tänä vuonna teemalla Tietoa ja tunnetta. Uutta on se, että samaan aikaan on lisäksi vapaa-ajan, muodin ja hyvinvoinnin messut. 

Kirjamessujen staroina ovat 200 vuotta sitten syntyneet kieli- ja kulttuurimiehet Wolmar Schildt ja Uno Cygnaeus, jotka ovat vaikuttaneet aikanaan Jyväskylässä. Molemmilla on omat katunsakin täällä. Pitää säästellä hieman rahaa, koska kirjamessut tarkoittaa ainakin mulle Jyväskylän parasta kirjakauppaa.

Tarjonta kuulostaa niin monipuoliselle, että päivän kierreltyään ja täytettyään arpajaislappuja väsyttää taatusti. Onneksi kirjamessujen yhteydessä on perinteiseen tapaan viinimessut, jonne voi mennä lasilliselle ja tapaksia maistelemaan. Toivon perinteen jatkuvan siinäkin mielessä, että multa on tähän mennessä yleensä aina kysytty paperit ennen alueelle pääsyä.

Sitaatteja

  

Helsinkiläinen Heidi Avotakassa

(Näinhän se on. Tuli tästä äkkiä mieleen takavuosien kirjahitti,

Jostein Gaarderin Sofian maailma, jossa

tyttönen järjesteli kaappinsa Aristoteleen

luokitteluoppien mukaan...juuri nyt kaipaisin omaan

kotiin ja ajatuksiin myös selkeyttä.) 

 

Koti ja keittiö

(Tähän olisi hyvä pyrkiä.) 

 

Emily Chalmers Dekossa

(Joskus tuskailen, kun tykkään monesta eri tyylistä ja jotain

etsiessä päädyn hankkimaan vallan toista, mutta

siitä kaikestahan syntyykin oma juttunsa.)

Avotakan sivuilta

 

  

Upeita kattoja!

Suomalainen ruokokatto näyttää kaukaa

katsottuna siltä, että sitä olisi ihana silitellä.

Entä pitääköhän nurmikattoa kitkeä tai trimmata

paljon, tai vetääkö se puoleensa ällöttäviä ökkömönkiäisiä ja

hämähäkkejä, jotka voivat tippua katolta niskaan?

 

  

  

Leipomo-loft on niin hieno, että luulin tällaisten

olevan vain urbaania legendaa. Keittiö

on huikea. Selkeys on huimaa. Valo. 

 

Olen aina tykännyt turkoosista,

mutta ei ole tullut mieleen yhdistää

siihen violettia. Oikeastaan aika kiva pari.

Räpsyttelin kuvia uusimmasta Avotakasta.

Retrorautaa

Suomeen on tullut ruotsalaisten nettihuutis Tori. Tutustumisreissun perusteella sivuston kategoriat ovat simppelit ja ilmoituksia voi selata maakunnittain. Kivaa on sekin, että Torille voi laittaa osto- ja vaihtoilmoituksia.

Selailin Keski-Suomen ilmoituksia, ja silmään pisti runsas määrä moottoripyörä- ja mopotarvikeilmoituksia. Sehän tietää sitä, että kevät on todellakin tulossa! Lööpeissä oli lupaus vieläpä lämpimästä keväästä! Jei!

Jos esimerkiksi loton jumala ymmärtäisi lopultakin muistaa tätä vaatimatonta torppaa ja sen asukkaita köyhyyden kurimuksessaan, niin hankkisin heti mieluusti...

 

 

 ...Moto Guzzi V7 Classicin. Se on rento retropyörä, hyvännäköinen yhdistettynä hyvään tekniikkaan, sinänsä edullinenkin, eikä sitä ole kuin suitsutettu kaikissa lukemissani arvioissa. Kuulemma oikein mukava ja leppoisa ajettava. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee. Kuvat ovat Moto Guzzin sivuilta.

Toinen hyvin kiinnostava vaihtoehto olisi sisarmalli Cafe Classic, jossa on tyylikästä cafe racer -henkeä. Tyylin juuret juontavat jonnekin 60-luvulle nuorisokulttuuriin alkuun, kun jannut vetelehtivät kahviloissa ja ajoivat välillä kilpaa. Cafe racer tarkoittaa siis pyörää, jota on modattu nopeaksi ja hyvin käsiteltäväksi kilparatsuksi. Ulkoasulla ei ole (ollut) niinkään väliä, kunhan kulkee kovaa.

Racerit olivat 70-luvulla suosiossa, ja ovat retromallien perusteella taas palanneet suosioon. Minulla on tallissa ehta vintagepyörä 70-luvun alusta, jonka myymistä olen harkinnut, mutten raaski sittenkään. Uskomatonta, miten kasaan rautaa voi kiintyä.

Ja viikon urbaaniäänenä lopuksi Harley-Davidson Fatboyn lätkytystä. Kesä! Nähdään pian!

Emilyn koti

 

Ou jea. Näyttäisköhän meidän vihreä army-naamiointiverkko hyvältä verhona? Täytyypä kokeilla, nyt kun on se vihreä niin muotiakin...Ihan ensimmäisessä kämpässäni 16-vuotiaana virittelin kämppisten kanssa vihreät rastasverkot keittiöön. Se oli silloin tosi hienoa, rock, punkshui ja mitä lie, mutta näin jälkikäteen ei voi todeta kuin helpottuneena, että aika multaa muistot.

Uusin Deko esitteli brittistylisti Emily Chalmersin kodin. Hällä on kiva tapa luoda kontrasteja ja yhdistellä asioita keskenään hauskaksi, pehmeäksi ja mielenkiintoiseksi sisustukseksi. Pidän etenkin siitä filosofiasta, että sisustus voi olla edullista ja hauskaa. Minulla on hänen teoksistaan Kaunista kotiin pikkurahalla (Cheap chic, Otava, painovuosi 2006) sekä Kiireetöntä elämää kotona (Contemporary country, WSOY, painovuosi 2008). Pitääpä taas lukaista.

Stylistin oma koti on yllättävänkin ruusuinen ja kukikas. Jopa kylpyamme on päällystetty kukkakankaalla. Hmm. Kiinnostaisi tietää miten se on toteutettu, vai onko kyseessä vain iloisen huoletonta tyyliä senkin uhalla, että kylpyhuoneessa haisee aina märkä kangas. Britit eivät ilmeisesti läiskyttele vettä kylpyammeessa, sillä olen käynyt kylvyssä englantilaisessa kylpyhuoneessa, jossa oli kokolattiamatto. Toki matto oli jalan alla lämmin ja pehmeä, mutta ei ihan istunut suomalaiseen ajatteluun märkätiloista...

TEE se itse SAUNA

 

  

 

 

Sain tänään hyviä uutisia, joten päätin vähän hemmotella itseäni. Uusi sisustuslehti, tee, tumma suklaa, visuaaliselta tyyliltään Nelosen Kallio-sarja ja sauna riittävät siihen enemmän kuin mainiosti.

Joko Koti&Keittiö on muuttunut viime vuosina, olen itse muuttunut tai sitten sekoitan lehden johonkin toiseen, sillä siinä on yhä useammin minua kiinnostavia juttuja. Nyt ostin lehden lähinnä mustavalkoisen kaksion ja kylpyhuone-ekstran vuoksi. Pidän tuosta pienen kylppärin aavistuksen hotellimaisesta tunnelmasta.

Ja löytyi huikea tee! Twiningsin Lapsang Souchong tuoksuu ja maistuu savulle. Maku on kuin olisi istunut leirinuotiolla, käynyt savusaunassa tai saanut hyvää viskiä ilman alkoholia. Tätä on kiva jo pelkästään nuuskutella ja laitoin yhden pussin saunaankin tuoksun toivossa...

Kotiseututuristi

 

  

  

 

Kävin parin kaverin kera taannoin leikkimässä japsituristia Jyväskylän keskustassa ja räpsyttelemässä iltakuvia. Perinteiset kohteet iltavalaistuksessa ovat Harjun portaat sekä kaupunginkirkko.

Matkamuistoksi tallentui myös uskomattoman pelottava mallinukke juhlapukuvuokraamon näyteikkunassa: kaveri näyttää sille, että kohta tulee turpaan ja lujaa. Todella houkuttelevaa mainontaa.

Pitäisi hieman useamminkin lähteä turistiretkelle kotikulmille, koska helposti sokeutuu sille, mitä on lähellä. En ole varmaan ikinä pistänyt merkille vaikkapa kirkkopuiston kirkon tiiliskivien kaunista pintaa tai muita yksityiskohtia, vaikka olen miljoona kertaa mennyt ohi.