17 syyskuuta 2012

Oh Brother

Ja vielä kerran Rebekkaa. Ihan uusi video.

Oh Brother -video.

16 syyskuuta 2012

Migreeni




Elämäni rajuin migreenikohtaus iski kuluneella viikolla. Vielä parin päivän kuluttuakin on jotenkin hölmö olo ja ajatus laahaa jossain tuolla parin metrin päässä.

Norjalaisen, Ruotsissa asuvan Rebekka Karijordin uusi levy We Become Ourselves on aika kiva.

Video Paperboy tuossa ylhäällä on tosin edelliseltä, vuonna 2009 ilmestyneeltä The Noble Art of Letting Go -albumilta.

08 syyskuuta 2012

Korusia



Mikkeliläisen Pauliina Rundbergin (klikkaa nimeä) emalikorut ovat ihania. Kokoa-riipukset ovat houkutelleet pitkän aikaa, ja haa, jokin aika minä vaan menin ja hankin valkoista ja vihreää. Siihen loppui haikailu. Lempikoruja tällä hetkellä, ehdottomasti!

07 syyskuuta 2012

Suklaa on syysillan ilo


Jäin koukkuun Pirkan puolukkasuklaa-kekseihin, ovat turhan hyviä. Kun avaa pussin, niin ilmassa häivähtää kiva puolukan tuoksu, ja muutaman kun natustaa, niin suussa tuntuu mukavan happamalta. Mmmmh.

05 syyskuuta 2012

Hunajaa korville



Maailmassa on niin paljon hyvää musiikkia! Ja sitä tulee koko ajan lisää! Oi onnea!

Rebekka Karijordin uusi We Become Ourselves -levy julkaistaan laulajan nettisivun mukaan 12.9. Skandinaviassa. Aivan valtavan upeaa musiikkia. Hieman tulee Florence + the Machine mieleen. Lukemani mukaan Florence sammuttaa koneensa hetkeksi, joten onkin hyvä saada muuta kuunneltavaa tilalle.

Tänään kuuntelin puolikorvalla Pet Shop Boysin ja the XX:n uusia levyjä. Internet on mullistanut musiikinkuuntelun. Lapsena sitä piti odottaa radion iltapäiväohjelmia tai sunnuntain listaohjelmaa, että sai C-kasetille nauhoitettua uusimmat hitit, ja eikös juontaja puhunut päälle tai jotain muuta yhtä dramaattista tapahtunut...

1970-luvun rokkihenkeen veivaava ruotsalainen Graveyard julkaisee uuden kiekon lokakuussa.



Rakas lempibändini Mokoma (suomenkielistä öykkämöykkää) ennakkomyy pian ilmestyvää 180 astetta -uutukaista. Amorphiksesta olen mielestäni lukenut uutisen, että studioon olisivat menossa, ja Kvelertak (norjalaista öykkämöykkää) levyttää parhaillaan toista albumiaan. Oi onnea!

04 syyskuuta 2012

Erään makaronilaatikon tarina

Otetaan pötkö (500 g) ylämaankarjan jauhelihaa. Hyvätuuli Highland on kolmen tilan kimppa Jäppilässä, Pieksämäellä. Mielenkiintoista, että he laajentavat omaa toimintamalliaan franchising-periaatteella. Hyväntuulista lihaa kaiken tän lihantuotannon ongelmien keskelle!

Mietitään hetki, että niin, näitä astioita ei sitten enää valmisteta Heinävedellä, joten toivottavasti uunivuoka kestää myös meikäläisen kanssa elämisen.

Ripotellaan suolaa ja mausteita silleen sopivasti sekaan.

Oikaistaan hieman maussa ja rasvassa. Vapautetaan kananmuna kuorestaan.

Ai niin, juustoraaste unohtui. Kyllä se silti ihan syötävää oli. Unohdin mainita sipulin ja valkosipulin.

Ruokajuomasuosituksena Jacob's Creekiä vuodelta...eipäs, vaan äipän kotipolttoista, mustaviinimarjamehua!

03 syyskuuta 2012

Viimeinen valopää

Hankasalmelaistaiteilijan Lissu Korkan ukkopysti saa päähänsä milloin mitäkin. Nyt sanoi hehkulamppu poksista. Hehkulamppujen myynti muuten loppuu, kunhan kauppojen varastot ovat huvenneet. Oletteko hamstranneet? Kaikki kunnia energiansäästämiselle ja koko ajan paranevalle valaisintekniikalle, mutta hehkulampuissa on kaunis valo (ja ne syttyvät heti).

02 syyskuuta 2012

Missä kävin kesällä

No, Tanskanmaalla kävin.

Olin yötä Omenahotellissa, joka oli Köpiksen rautatieaseman vieressä. Huone sattui olemaan hulvattoman kokoinen kulmahuoneisto, jossa oli ikkunat kolmeen suuntaan. Kesäkuussa oli kylmää ja sateista.

Tivolissa oli päiväaikaan kiinnostavinta kukkapenkit. Iltasella ei tullut pistäydyttyä.

Tämä kuva ei ole mitään turistikuvauksen parhaimmistoa, mutta Kööpenhamina on kyllä kaunis ja rento kaupunki. Polkupyörällä oli helppoa ja nopeaa hilpaista pitkin pitäjää.

Maalla oli mukavaa ja aakeita, laakeita peltoja. Maatalousmaa hyvin vahvasti, tuo Tanska.

Legolandian pienoismaailmat löivät ällikällä. Tässä Köpiksen Nyhavn muovipalikkaversiona. Siis siitä rannasta, josta tuo aiempi kuva on otettu. Vedenpinta on muuten vähitellen noussut niin, että koko komeus uhkaa sortua. Kannattaa käydä siis äkkiä Nyhavnissa.

Storebaeltsbroenin ylitystä eli E20-tiellä körötellään.

Lego-kaupassa sai askarrella ukkelit ja akkelit oman maun mukaan. Köpiksen Lego-kaupassa tämä ilo oli muuten edullisempaa kuin Billundin Legolandiassa. Lapsiperheiden kannattaa säästää hyvissä ajoin Billundin matkaa varten. Tanska on kallis maa, mutta ah, niin kiva, rento ja tyylikäs.

Mitä kuuntelin kesällä



Enimmäkseen the Black Keys soi. En päässyt bluespoikien keikalle Flow-festareille, mutta Björkin keikalle pääsin, ja se oli huikea elämys!

Neljä Ruusua oli myös mukava kokemus Kuopion viinijuhlilla: teini-ikäni palvonnankohteet soittivat niin iloisella, rennolla ja hyvällä meiningillä. Nightwish oli aika päräyttävä kokemus Kuopiorokissa: hittikimara, pyrotekniikkaa, komeat valot, konfettisade, ilotulitus, ooh!

Nyt ruotsalaispoppari Jonathan Johansson hallitsee kodin äänimaailmaa. Jätte kiva!





01 syyskuuta 2012