31 maaliskuuta 2011

Mukavimmat kengät

Pitää kaivella mukavimmat tennarit kaapista.
A) siksi että kadut ovat jo puolisulia näilläkin perukoilla
B) Paviljongissa on kivempaa laahustaa kevyissä ja mukavissa kengissä.

Jyväskylässä alkaa perjantaina kirjamessut! Ja perinteiseen tapaan samassa yhteydessä on viinimessut.

Tapahtumaa tituleerataan elämysviikonlopuksi, koska viikonloppuna on samalla on vapaa-ajan, hyvinvoinnin, pihan ja parvekkeen tapahtumat sekä Nordia 2011, pohjoismainen postimerkkinäyttely. Keräsin joskus postimerkkejä ja ne kiinnostavat yhä, koska postimerkki on hienoa käyttögrafiikkaa. Harmi, etten saa aikaiseksi kirjoitella enempää ihmisille. 

Kirjamessujen teema on Kirja - huviksi ja hyödyksi, mikä tarkoittaa että etenkin tieto- ja oppikirjallisuutta on esillä.

Puutarhamessujen yhteydessä on muuten ruokatori, johon on valikoitu laadukkaiden elintarvikkeiden myyjiä. 

Tavoitteena siis yksi hyvä kirja, yksi hyvä viinilasi, yksi hyvä juusto kotievääksi mukaan ja hyvää mieltä. Mmmmmh.

24 maaliskuuta 2011

Toppatakki ja kesämekko

Pitäisi hankkia kevättakki, mutta sen sijaan katselen into piukeana toppatakkeja! 


Kuva daigadaigaduu.net

Varpaisjärveläinen Mirka Tuovinen tekee Design by Mirka -nimellä kierrätysmateriaaleista vaatteita. Toppatakit etenkin ovat aivan mahtavia. Tahtoo.


Keittiöliinan kuva daigadaigaduu.net

Design by Mirka -vaatteita myy muun muassa kuopiolainen Daiga Daiga Duu, hauska liike, jonka omistaja Katariina Haapalainen valmistaa myöskin retrohengessä kierrätyskankaista muun muassa kasseja ja kukkaroita. Liike myy omien tuotteiden lisäksi musiikkia sekä Jetin, Polkka Jamin ja Milla Riskun tuotteita. Jeti suunnittelee printtipaitoja, Polkka Jam painaa printtejä Turussa ja ompelee tuotteet Kuopiossa, ja Riskulla on humoristia kortteja.

Kuva daigadaigaduu.net

Toisaalta Mirka ♥ Polka -kellomekko olisi kyllä oiiiikein kiva! Mallistossa on Design by Mirkan mekkomalleja ommeltuna Polkka Jamin Paratiisilintu-kuosista.

Olen huono ostamaan vaatteita enkä uhraa niihin paljoa rahaa. Hankin vaatteet kirpparilta ja halvoista perusliikkeistä. Jokin tuollainen persoonallisempi (ja eettisempi, kun vertaa edullisiin vaateketjuihin) vaate olisi silti kiva hankinta ja varmaan tuottaisi iloa vuosiksi (sana varmaan siksi, etten luota painonhallintakykyihini). Takki vai mekko?

23 maaliskuuta 2011

Sisustuskärpänen

Kuten moni varmaan jo tietääkin, niin Jyväskylään avautui uusi puoti. Sisustuskärpänen tekee kierrätysmateriaaleista persoonallisia sisustusjuttuja! Tyynyt näyttävät makeilta.

Liike on Seppälässä Laukaantiellä vanhassa valkoisessa talossa, joka muistaakseni on suojelukohde. Naapurissa ovat muun muassa Tokmanni, Hoplop, SA-kauppa, Citymarket, Seppälän iso kirpputori ja omat suosikkini, teollisuusalueen Ekocenter-kirppikset. 

Muoks. Sen verran vielä ajo-ohjeita, että puoti on myyntipiste Katriinan kaupassa ja tarkempi osoite taitaa olla Sorastajantie.

22 maaliskuuta 2011

Pinkki kallo

Kuva www.samirinne.fi
Pistäydyin viikonloppuna Vaajakosken Wanhalla Pajalla ja kah, silmään iskivät Sami Rinteen mukit. Minulla on ennestään musta lepakkosiipinen iso kahvimuki. Pinkissä kallomukissa oli jotain kutkuttavaa. Voisin harkita sellaisen hankkimista työmaalle. Se ei ainakaan sotkeentuisi toisten mukeihin ja olisi vaihtelua talon, kröhöm, aika kamalille mukeille. Hauska muki, parempi työnteko?


Keraamikolla oli ennen studio Jyväskylässä, mutta nykyisin hän työskentelee Helsingissä. Myyntipisteitä näkyy olevan verkon lisäksi pitkin Suomea ja maailmaa.

21 maaliskuuta 2011

Tiivistetty aurinko

Äiteen kasvimaalta tuli viime syksynä hirmuinen porkkanasato. Vauhdittaakseen kellarin tyhjentymistä äippä hankki mehulingon ja ilahdutti lapsukaistaan tuliaisilla.

Kylmä porkkanamehu. Oi hyvänen aika, mikä maku, sellainen raikas ja makea.


Näin vaalien alla joku voisi luvata lisäävänsä kotimaista porkkanateollisuutta ja tarjoavansa päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla, bingoissa ja vaikkapa aamubusseissa tuoretta porkkanamehua. Suomalaiset näkisivät paremmin pimeässä talvessa, ruskettuisivat kesällä ja hymyilisivät enemmän. Luulin mehulingon olevan kaapissa homehtuva turhake, mutta sehän onkin maailman fiksuimpia keksintöjä! 

20 maaliskuuta 2011

Fiat lux




Ja valkeus tuli, HURRAA-huuto pitkille miehille ja isoille tikkaille!

Olin tammikuusta alkaen ilman kattovaloja. Iltaisin töistä tullessa huomasi (ilolla), miten valon määrä pidentyy päivä päivältä...koko ajan kesää kohti mennään! Mutta silti on ihan kiva, että kotiin saapuessa ei tarvitse kaivella laukusta taskulamppua tai syöksyä keittiön tai veskin valokatkaisimelle. 


Yki Nummen Lokki minulla oli ennestään. Hankin vähän aikaa sitten kaveriksi Nummen Kuplat ja tuollaisen pallolampun, josta tulee päivisin mieleen kansakoulu, iltaisin täysikuu.
 

14 maaliskuuta 2011

Mööpelileikki

Iltaisin on hauska kuntoilla kevään hittilajin tahtiin. Sen nimi on mööpelileikki. Siinä tyhjennetään lipastot ja kaapit, raahataan huonekaluja ympäriinsä, täytetään lipastot ja kaapit...ja huomataan, ettei huonekalujärjestys miellytä vieläkään. Sori vaan, alakerran naapuri.


Vaihdoin työpöydän ranskalaisen parvekkeen edestä seinän viereen. Paikka olisi muuten ihan hyvä tuossa noin, mutta pöytä jää seinästä varttimetrin päähän, mikä on ärsyttävän iso rako. Pienestä se olisi kiinni, mutta patterin säätönamikka on juuri hilkun verran liian iso. Minkä ihmeen takia ne säätönamikat ovat niin isoja? En viitsisi runnoa pöytää enkä patteria.



Ostin joskus joutsalaisesta pikkuputiikista yrittäjän itsetekemän kaulakorun, jota en ole kuitenkaan osannut käyttää. Meneehän se noinkin, työpöydän avaimenperänä.



Kiinalipasto vaihtoi paikkaa työpäydän kanssa ja on nyt siis ranskalaisen parvekkeen kohdalla. Mutta kun ei oikein hyvä noinkaan. Ronttaan lipaston ehkä kesäksi varastoon, että saan parvekkeen oven helposti auki.



Hetkiä-verho näyttää kuvassa jotenkin niin pienelle. Vanhassa kämpässä se tuntui täyttävän koko seinän. Pitänee iskeä kangas kehyksiin ja ripustaa tauluksi. Työpöydän yllä olisi tilaa, eikö totta?

Kevätpörriäinen


Ensimmäinen kärpänen. Diapaussi elikäs lepotila on ohi ja kevät tulee! Tänään näkyi jo pajunkissoja.

13 maaliskuuta 2011

Kukkia ja tv-päivällinen


Sain lahjaksi kivat Muurlan tuikkujalat.
Kiinanruusun uudet lehdet...

Uusi tv! Jee! Ainakin aluksi se on kaapissa.

12 maaliskuuta 2011

Nuori mummo

Minusta on tullut ihan mummo.

Niin mummo, että ostin Kotilieden iltalukemiseksi ja sitten vallan unohdin lukea sen. Tässäpä siis helmikuun numeron lyhyt esittely...

Kansivinkki Lempi Gröndahlin kovasta lapsuudesta huutolaisena oli mielenkiintoinen, hyvin koskettava juttu. Kunnat osasivat sosiaalipalveluiden ulkoistamisen yksityiselle sektorille ja kilpailuttamisen jo ennen, kun poloisia lapsia annettiin sellaisiin taloihin, jotka maksoivat vähiten kunnalle. Aion etsiä käsiini Jouko Halmekosken kirjan Orjamarkkinat, joka kertoo huutolaislapsista Suomessa.

Turkoosi kansi ja viherjuttu houkutteli ostamaan. 
Kukkia skandinaaviseen tyyliin, mielestäni kivaa värien käyttöä.
Tässä mun silmä lepäsi. Nam. Ihana matto.
Kotiesittely oli perusteellisesti korjatusta tornitalosta.
Ruokajuttu esitteli mitä herkkua saa sisäelimistä, kielestä ja sen sellaisesta.
"Lapsena maksalaatikon teko oli hauska tapahtuma." Kenen tai minkä ikäpolven lapsuus on kyseessä? Meillä oli hienoa saada painaa itse uudenkarhean mikroaaltouunin nappia kaupan leverlootaa lämmittäessä.  



Kevään poplarit on kuvattu Katajanokan hotellissa. Kuvateksti mainitsee kuuluisia vankeja, kuten Hella Wuolijoen. Pitäisikin joskus isolla kirkolla käydessä olla kunnon turisti, ja mennä hotelliin.

10 maaliskuuta 2011

Tulkki


Inna Patrakovan Tulkki (Ajatus Kirjat, 2010) on aika veikeä tapaus. Se on chick litiä eli kevyttä hömppää Bridget Jonesin jalanjäljissä, mutta näpsäyttelee myös teräviä sivalluksia suomalaisesta ja venäläisestä kulttuurista ja suomalaisesta maahanmuuttajien kotouttamisesta.

Perustarina on sellainen, että pietarilainen Olga on tullut miehen perässä Suomeen, saanut Lizka-tyttären, eronnut ja jäänyt maahan. Sinkkuäiti työskentelee yrityksille tulkkina, tapailee miehiä ja joutuu välillä älyttömiin tilanteisiin. Milloin tämä johtuu Olgan kursailemattomasta riskinottokyvystä jolla astellaan vaikka heikoille jäille, milloin muuten vaan kohelletaan. Välillä sitten siemaillaan viiniä sivistyneesti persoonallisten ystävättärien kanssa eli vedetään räkäkännit.

Kuitenkin se mies olisi ihan kiva löytää vierelle. Tässä asiassa Olga jää kahden kulttuurin väliin. Venäjä on vanhoillisempi ja naisen asema on ahdas. Suomi on tasa-arvoisempi ja nainen voi olla aktiivinen toimija, mutta maahanmuuttajaan suhtaudutaan monella eri tavalla. Oman kullan löytäminen on ihan yhtä hankalaa rajan molemmilla puolilla.

Kirja perustuu kirjoittajan, venäläissyntyisen tulkkina työskennelleen yksinhuoltajaäidin omiin kokemuksiin. Kirja oli lukukokemuksena mukava välipala, mutta...

Mutta 1. Kirja on mielestäni oikein hauska silloin, kun se ei erityisemmin yritä olla sitä.

Mutta 2. Jäi sellainen tunne, että kirjoittaja ei oikein tiennyt mihin keskittyä.

Hänellä on paljon sanottavaa ja hyviä huomioita, mutta se ei ihan täysin osu hömpän kanssa yhteen. Toivoisin vakavampaa ja syvällisempää tarinaa, jossa huumori olisi hienovaraisempaa.


Mutta 3. Stereotypioita riittää. Toki niiden vastaanottohan on lukijan vastuulla. 

Stereotypiat tosin kiinnostavat minua aina: miten ne syntyvät ja pysyvät yllä. Toisaalta haluan kieltää, että suomalaiset olisivat tosiaan niin tylsiä mörököllejä, toisaalta tunnistan asian...ja tiukassa on sekin ajattelu, että venäläinen on haahuilija, johon ei ole täysin luottamista.


Erot suomalaisessa ja venäläisessä deittailussa oli minusta kiinnostavaa, samoin erot bisneksenhieromisessa. Pidin myös kirjan optimistisuudesta, siitä asenteesta että kaikesta selvitään.  

Toivottavasti Patrakova kirjoittaa lisää venäläisistä ja suomalaisista naisista.

08 maaliskuuta 2011

Öinen laukaus


Tänään selvisi nurkkakaappia nälkäisen toiveikkaana penkoessa, että mikä oli se kauhea PAMMM eräänä aamuyönä reilu viikko sitten, kun heräsin säikähtäen ja kuuntelin hiljaista taloa sydän läpättäen. Luulin, että sota syttyi, sillä näin jotain hyvin jännittävää vakoilujännäriunta.

Säilytä kylmässä, förvaras i kyl. Pienen präntin lukeminen ei ole koskaan yliarvostettua. Löytöhetkellä taikina alkoi olla jo hieman kovettunutta..!

07 maaliskuuta 2011

Taejjekaappa

Jenni Linnoven teekuppi ja kannu. Kuva kukkura.fi.

Törmäsinpä netissä sellaiseen kuin taidekauppa Kukkura. Se myy pohjoissavolaista taidetta ihan kaikelta kulttuurin kirjolta. Voi tilata muusikon juhliin, valokuvateoksen kotiin tai hankkia kouluttajan työpaikalle. Taustalla on jo päättynyt Sarka-hanke, joka kehitti pohjoissavolaista gyldyyriä ja luovia aloja.


Seppo Rissasen (OlkiQ) iso pellavavati, kuva kukkura.fi.

Mitäs sieltä löytyi...Varkautelaisen konstruktiotekniikan insinööri Seppo Rissasen OlkiQ-vadit ja sermit ovat mielenkiintoisia. Ne on tehty Rissasen itsekehittämällä tekniikalla oljesta ja pellavasta.

Säyneisellä asuva, Suomen hauskin pianisti Jouni Somero myy perhe- ja koululaiskonsertteja. Olen käynyt joskus hänen konsertissaan ja hirnunut vedet silmissä, kun Somero on valottanut klassisen musiikin historiaa.

Enpä ollut tätä ennen kuullutkaan siilinjärveläisestä Jenni Linnovesta, jolla on kivaa keramiikkaa ja myös muiden käsityöläisten tuotteita myyvä studio Pöljällä.

Taidetta voi hakea osastoittain tai myyjät-listalta. Myyjän nimen alta löytyy näyteikkuna, jossa esitellään tuotteet, ja henkilökuvassa kerrotaan lisää tekijästä. Osalta löytyy myös omat kotisivut. Joissakin teoksissa on valmiiksi hintatiedot, ja kaikille kulttuurintekijöille voi lähettää sivujen kautta tarjouspyynnön.

Tällainen taidekauppa on hieno ja mielenkiintoinen juttu, mutta pöh, selailu sekä tekijöiden ja tuotteiden haku voisi olla sujuvampaakin. Ärsyttävää klikkailla sivuja edestakas. Jostain syystä nämä EU-hankerahoilla tehdyt sivustot ovat aina mahdollisimman kömpelöitä.

06 maaliskuuta 2011

Kipusin, kapusin...


En pudonnut. Sain Kuplat valaisemaan asuntoa kiipeämällä pöydälle, tuolille ja puukaapin päälle. Pöytä-tuoli-teleskooppi-makkaratikku -yhdistelmällä sain eteiseen lamppujohdon paikoilleen. En ylettänyt kytkemään sitä kiinni että saisin valoakin, mutta voin sentään hahmotella, että mille korkeudelle huoltomies toivottavasti vakaine A-tikkaineen sen sitten asentaa.
 

04 maaliskuuta 2011

03 maaliskuuta 2011

Talviuni Berliinissä


Talviuni Berliinissä (Ajatus 2010) oli sellainen lukukokemus, että sitä oli iltaisin kiire päästä jatkamaan ja päivisin ajattelin kirjan ihmisiä.

Maxim Leo kertoo perheensä tarinan DDR:ssä sukututkijan otteella ja toimittajan napakalla, terävällä ja ironisella kynällä. Yksityinen ja yleinen kietoutuvat yhteen taitavasti ja syntyy kuva kolmesta sukupolvesta ja tavallaan kolmesta erilaisesta valtiosta. DDR on isovanhemmille unelmien maa, vanhemmille pettymys ja Leolle - noh, ei oikein mitään. 

Isoisistä toinen oli juutalainen vastarintataistelija, toinen Hitleriin uskova työläinen. Asiat eivät kuitenkaan ole näin mustavalkoisia, huomaa Leo. Toisesta paljastuu vaikeasti sulateltavia asioita, toisen sujuva siirtyminen aatteesta toiseen ihmetyttää yhtä paljon. Intellektuellivanhemmista isä on kapinallinen taiteilija. Historioitsija-toimittajaäidillä on omat vaikeutensa oppia elämään vallitsevan yhteiskunnan kanssa.

Etsiessään vastauksia Leo kertoo samalla asioita, joita tekisi mieli kysyä puolitutuilta saksalaisilta, muttei oikein ilkiä. Niin että mitenkäs teidän suvussa se toinen maailmansota meni ja millaisia arpia natsiaika aiheutti? Entäs kylmä sota ja kyttäysmeininki? Millainen se tämä nykysaksalaisen sielunmaisema oikein on?

Yksi hieno asia vielä kirjasta. Se sisältää myös kuvia Leon perheestä. Niistä välittyy omaa tietoa ja varmaan kuvien vuoksi ihmiset jäivät kummittelemaan mieleen. Maxim Leon äiti on valtavan kaunis nainen ja hänen kirjoituksiinsa olisi mielenkiintoista tutustua.

02 maaliskuuta 2011

Hellasta tuli suomalainen




Hella Wuolijoen ällistyttävä elämäntarina ja hänen Niskavuori-näytelmiensä väkevyys tekivät vaikutuksen jo opiskeluaikoina. Halusin lukea hänen muistelmansa ennen kuin katson Hella W -elokuvan. Muistilistalle: osta pieni tv.

Minusta tuli suomalainen (Weilin + Göös, 1987) sisältää kolme teosta. Kummituksia ja kajavia muistelee mm. kesää saaressa Eino Leinon kanssa, Minusta tuli liikenainen muistelee kaupantekoa valkoisena variksena eli sen ajan kummajaisena liike-elämässä, kielitaitoisena ja aktiivisena naisena. Enkä ollut vanki on kirjoitettu vankilavuosina.

Lyhyesti (voisin kirjoittaa tästä todella todella paljon): ensimmäinen osa on hauskaa, nasevaa ja mielenkiintoista luettavaa. Se kertoo Leinosta ja sen ajan hengestä paljon. Liikeurasta kertovat muistelmat ovat nekin kiinnostavia ja tarjoavat paljon tietoa, joskin välillä on itseriittoisuutta. Kansainvälinen kauppa ei ollut sota-aikaan yksinkertaista, mutta välillä sen kuvailu käy yksinkertaisesti tylsäksi.

Vankilavuosista kertova kirja on välähdyksiä ja tunnelmia ja kertoo vankilan naisista ja ihmiskohtaloista. Toisaalta ote on lämmin, välillä sitten taas rouva W muistaa hieman paremman arvonsa.

Jossain haastattelussa ohjaaja Juha Wuolijoki sanoi, että Hella kaunistelee jonkin verran itseään muistelmissa. En tiedä, miten paljon tämä vaikutti lukemiseeni ennakko-oletuksena. Välillä tuntuu, että hän muistaa reaktionsa asioihin turhankin...ymmärtäväisiksi. Tiedättehän, on sellainen jälkiviisauden maku että miten olisi halunnut reagoida asioihin.

Sen voi antaa helposti anteeksi. On lohdullista, että niin monipuolinen, lahjakas ja vaikutusvaltainen nainen osoittaa sentään jotain heikkoutta. 

01 maaliskuuta 2011

Makuuhuonekatsaus

Puunpalikka Varpaisjärveltä, Älänteeltä


H&M-tyynynpäällinen, ällistyttävän pehmeä ja mukava

Äidin virkkaamaa pitsiä. Ja meikäläisen kirjailuyritystä...

Pieksämäkeläiseltä kirpparilta löydetty lakana, jonka pitsistä otettu malli.

Pintavetoputket säästävät seiniä poralta!

Rakas matkamuisto: italialaisen ystäväni isoisän askartelema hyrrä.