26 tammikuuta 2010

Pilko, paista, heitä, mausta



Ja tänään sitten märkäruokaa...tein pitkästä aikaa ratatouillea, eli pilkoin munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia (tomaatit voi kaltata, tosin jos on hoppu niin kuoret voi lusikoida syödessä lautasen reunallekin tai yksinkertaisesti syödä), paprikaa ja valkosipulia. Käytin kaiken vuorotellen oliiviöljyssä kuumalla pannulla ja heitin sitä mukaa pataan.

Lopuksi maustoin ja lisäsin vielä papuja. En ole mikään intohimoinen kokkailija, vaan pidän tuollaisista helpoista ja nopeista peruseväistä. Leipää, riisiä tai ohraa vielä kaveriksi, a vot. Hyvää tuli.

Sarpanevan pata on kirppislöytö. Hoksasin sen viime kesänä viimeisellä aukiolominuutilla, eikä juuri tarvinnut miettiä sillä hinta oli kohdillaan verrattuna esmerkiksi huutonettiin. Pidän padan puukahvasta, jolla on helppo kantaa pataa, nostaa kantta ja kiskoa uunissa lähemmäksi. Pata on kuitenkin sen verran iso ja raskas, että sitä on mielestäni hankala käsitellä pienen sähköuunin ritilällä. Uuniruokaa tehdessä se onkin uunin pohjalla, ilman ritilää. Pari kertaa olen ollut lähellä vetää sekä ritilän että padan lattialle, joten antaa olla.

25 tammikuuta 2010

Kuivamuonaa



Parhaat sisustuselementit ovat syötäviä!

Kuivattelin syksyllä omenaa aluksi perinteiseen tapaan tökkimällä siivuja grillitikkuihin, joita puolestaan virittelin kuiviin ja pölyttömiin paikkoihin. Lopulta tikkuja oli siellä täällä pitkin pientä kämppää, mikä alkoi olla hankalaa. Ostin siis pienen kuivurin ja surruttelin sillä suppilovahverot ja omenasiivut purkkeihin. Johan alkoi lyyti laulaa!

Osa omenasiivuista kävi testin vuoksi sitruunamehukylvyssä ennen kuivattelua. Väri on pysynyt vaaleampana, mutta maku jäi turhan kirpeäksi. Omput ovat jo itsessään aika happamia, sillä ne ovat antonovkaa. Sitruunaiset omenasiivut syön myslin ja jogurtin seassa, tavis-siivuja rouskuttelen karkkina. Kourallinen omppua pitää lääkärin kaukana, tai jotain.

23 tammikuuta 2010

Niiskuttajaneiti


ilolla on voima
mitä millään tunnetulla alkuaineella ei ole
se läpäisee kivun sementin ja alkuliman


Kaarina Valoaalto
Ei muuta kuin hiukset päässä, 1980


Muista runolla -kirja on ihan mainio paketti. Runot on jaettu elämänkaaren mukaan, runoilijat laidasta laitaan esitellään lyhyesti ja hakemisto on hyvä.

Vietin tänään iloista syntymäpäivää, kunnes äkkiä villasukkaa kiskoessa jalkaan pillahdin itkuun ja porasin huolella. Heh. Minut rauhoiteltiin karpalosuklaalla, mikä toimii aina. Pientä kriisiä pukkaa päälle lähestyvän kolmikymppisyyden vuoksi...

No, tästä lähdetään taas puhtain kyynelkanavin kohti uusia seikkailuja!

22 tammikuuta 2010

Musea ja kaliaa


Hih, saimme juuri Onnenpekkaa lahjaksi. Se on Panimo & Tislaamo Teerenpelin lageria kivassa patenttikorkkipullossa. 

Taustalla soi Muse ja sytyttelin komppaniallisen kynttilöitä (ja puin villapaidan ja laitoin villasukat ja säädin pattereita kovemmalle, tahtoo sanoa että vähän vilpoisa olo näillä keleillä). Jaloissa nipistelee vieläkin iltalenkki 20 asteen pakkasessa. Pitäisi vielä hakea perjantain täydellistämiseksi hieman suklaata sekä uusin Koti ja Keittiö, sillä siinä on juttu Diagnoosi: sisustusmania -blogin hienosta kodista.


Leppoisaa viikonlopun alkua!


21 tammikuuta 2010

Nati nati



Seuraava iltalukemisto on Irina Björkmanin ja Heini Kantalan kokoama Muista runolla. Nykyrunoutta vähän joka juhlaan (Tammi 2009). Siihen on koottu noin 300 runoa parilta viime vuosikymmeneltä. Ideana on, ettei onnittelukortteihin sun muihin tarvitse aina kirjoitella niitä samoja vanhoja värssyjä. Vaikuttaa hyvälle ainakin pikaselailun perusteella, ja kirja on käteen sen verran kevyt, että sitä on kiva lukea sängyssä. Tämän vuoksi tykkään pokkareista: kädet eivät väsy eikä naamaan tule pahoja kolhuja, jos nukahtaa kesken...

Vaihdoin sänkyyn puhtaat pellavalakanat, oi pieniä iloja. Vielä pitää muutama opiskelutyö vääntää huomiseksi, sitten tuutimaan.


Helsinki Vintage

Kah, Helsinki Vintage tarjoaa entistä enemmän mielenkiintoa myös sisustajille. Pääpaino on toki edelleen vaatteissa. Ehtisiköhän isolle kirkolle ja Kaapelille maaliskuun alussa?

20 tammikuuta 2010

Mistä on mustat tytöt tehty

Sain tässä eräänä yönä luettua loppuun Jari Järvelän Mistä on mustat tytöt tehty (Tammi 2009). En ole ennen lukenut Järvelän kirjoja, ja kirja oli aika kiva yllätys. Siinä on notkeaa ja hauskaa kieltä, lauma omituisia ja eriskummallisia hahmoja, asiatietoa, mustaa huumoria, absurdeja, välillä tosi kuvottaviakin kohtauksia ja jännitystä.


Pääosassa on Rööri Hämähäkki, jalkapuolen nokikolarin tytär ja itsekin nuohooja. Hän todistaa lapsena äitinsä ja sivullisen pikkupojan murhan, ja pitää asian sisällään vuosia kunnes kohtaa murhaajan. Kirja alkaa siitä, että murhaaja on teljennyt Röörin uuniin aikomuksenaan polttaa tämä, ja Rööri kertoo lukijalle äkkiä tarinansa. Kyseessä on nuoren tytön kehitystarina, joka lopulta kääntyy dekkariksi. Kirja sijoittuu Helsinkiin sodan jälkeisestä 50-luvusta 80-luvulle ja kertoilee samalla nuohoojien ammattikunnasta.

Pidän kyllä adjektiivirikkaasta, laveasta ja ryöpsähtelevästä kerronnasta, mutta vähempikin riittäisi, kiitos. Välillä Järvelä uppoutuu jonnekin tajunnanvirtaansa niin, että itse aloin vain silmäillä pahimpien vuodatusten yli. Hän on myös perehtynyt nuohoojien työhön niin hyvin, että jatkuva yksityiskohtaisuus alkaa puuduttaa.

Kirjassa on vastakkainasettelua tyyliin raju punkkarityttö Rööri vastaan ah niin kypsä ja kunnollinen siskonsa, mustat kolarit vastaan valkoiset leipurit, korkeat piiput ja kattojen vapaus vastaan ahtaat kanaalit. Kun näitä asioita jankataan, niin ne menettävät teränsä. Sivuhahmot ovat kiinnostavia, mutta jäävät kuitenkin aika lättänöiksi tapauksiksi. Ai niin ja jollain tasolla sekin ärsytti, että Rööri on viime kädessä niiiiin perinteinen tyttökirjojen poikatyttöhahmo. Ja varoituksen sana, jos ei pidä ollenkaan väkivallasta, koska muutama kohtaus on aika rujo.

Lukukokemus oli kuitenkin plussan puolella! Kunhan pääsee alkuun, niin on pakko lukea ehtiikö murhaaja sytyttää tulet.


Menneen vuoden juttuja

 


 

Tässä on kimara vuoden 2009 tärkeimpiä hankintojani. Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuolin löysin nettihuutokaupasta. Hetkiä-verho vaatii pienen jatkopalan yläosaan, kun pakasta oli leikattu edellinen raportti niin, ettei yläosaan ollut jäänyt valkoista kangasta juuri ollenkaan. Printti on sentään kokonaisena.

Vanha tunisialainen villamatto 70-luvulta kolahti täysillä huutokaupassa, jonne a) ei pitänyt mennä, b) piti mennä korkeintaan vain katselemaan, c) josta ei pitänyt ostaa mitään. Hah, kaikkihan tietävät miten huutokaupoissa on mahdotonta olla ihan pikkaisen hihkumatta...No, matto sanoi mulle hei heti huutokaupan eteisessä, ja se irtosi ihan mukavalla hinnalla. Se on ihanan pehmoinen ja lämmin jalan alla, ja värit kirkastuivat reippaasti, kun käytiin taannoin yhteiskylvyllä lumihangessa. 

Yki Nummen pienempi Lokki-valaisin löytyi myös netistä makuuhuoneeseen. Vanha puuarkku kotiutui meille olohuoneen pöydäksi ihan ilmaisena löytönä. Ja Artekin punaisen kolmijalkajakkaran hankin puoleen hintaan myymälän viimeisenä kappaleena.

Asumme 80-luvun saunallisessa rivarikaksiossa, emmekä ole toistaiseksi rempanneet muuta kuin makkarin. Siksi taidan pysytellä yksityiskohtakuvissa, että kuvat näyttäisivät edes jonkin verran kivoille (huom en siis väitä että kuvani ja kotini olisivat kivoja, mutta yritystä siihen suuntaan on). Mieluiten asuisin varmaankin jossain 50-luvun kerrostalossa tai rintamamiestalossa. Tai sitten jossain ihkauudessa rivi- tai omakotitalotalossa, luonnollisesti järven rannalla kaupungissa...

17 tammikuuta 2010

Haluan olla pilvessä



Keski-Suomen Ilmailumuseolla on 30. tammikuuta pienoismallipäivä. Sinne olisi tarkoitus suunnata, sillä en ole käynyt sitten ala-asteen luokkaretken jälkeen tuossa museossa - pari kertaa kyllä museon viereisessä Kasinhännässä, joka myy armeijan poistokamaa. Museoretki kiinnostaa myös ukkokultaa, joka on pienenä harrastanutkin pienoismallien kokoamista. Anoppilan vintillä on kiljoona pikkukonetta, joista aion viritellä muutaman esille, kunhan keksin miten ja minne.

Lentokoneet ja ilmailu muutenkin on alkanut kiehtoa viime aikoina. Siihen saattaa vaikuttaa viime kesä, kun hyppäsin tandemlaskuvarjohypyn reilusta kolmesta kilometristä. Se oli aika lailla tajuntaa laajentava kokemus. Ikinä ei ole pelottanut ja heti perään naurattanut niin paljon, ja voi elämä miten Suomi-neito on kaunis, kun sitä katselee kaikessa rauhassa leijaillen yläilmoissa.

En ole mikään erityisen huimapäinen tyyppi, joten ajattelin hypyn jälkeen, että no nyt se on kokeiltu, eipähän tarvitse enää miettiä. Adrenaliinivirta taisi koukuttaa kuitenkin sen verran, että hyppykurssi on alkanut pyöriä takaraivossa. Että sieltä koneesta tulisi ihan omin avuin hengissä maahan ja että voisi pyöriä ilmassa, ihan kuin osaisi lentää itse...Myös riippu- tai varjoliito kiinnostavat, sillä niissä lajeissa voisi vaan leijailla. Ymmärtääkseni ne eivät ole myöskään ihan yhtä kalliita harrastuksia verrattuna laskuvarjohyppäämiseen. Siinä kun tarvitaan omien varusteiden lisäksi lentokone, pilotti, lentobensaa ja sen sellaista pientä.

Kuva on Teneriffalta muutaman vuoden takaa, missä varjoliitäjiä näkyi paljon. Kuvassakin on sellainen, ihan pienenpienenä kärpäsenkakkana aika keskellä kuvaa.

Ai niin, otsikko. En oikeasti halua olla pilvessä. Syöksyimme tandemhypyssä heti alkuun sadepilven läpi ja se tuntui lähinnä sille, että naamaan tökitään miljoonia jääkylmiä piikkejä. Ihan kiintoisa kokemus sekin!

16 tammikuuta 2010

Hirveä H

Sen sijaan että tuhraisi aikaansa Hazard-Halme -jupakan seuraamiseen, voi lahjoittaa hieman rahaa ja hyviä ajatuksia Haitin maanjäristyksen uhreille. 

Tuho on aivan järkyttävä, etenkin kun kyseessä on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä maista. Siellä on rikas luonto, mutta ihmisillä ei ole mitään. Minulla on ollut kaverin kanssa yhteinen haitilainen kummityttö Planin kautta, joten sitä kautta tuo maa kiinnostaa muutenkin.


Tässä Helsingin Sanomien listaus, mitä kautta voi esimerkiksi auttaa.

Unelmien ostoslista


            
Kotiin pitäisi hankkia uusi työvalaisin.
Tällainen vuonna 1937 suunniteltu arkkitehtivalaisin L-1 ei olisi tyyliltään ollenkaan hassumpi. Sen hinta vain ei puhuttele, alumiiniväri maksaa uutena noin 200 euroa.

Marimekon Hyvässä seurassa -sarja on kanssa kovasti mieleen.

Etenkin teekannut ovat kutkuttaneet jo jonkin aikaa silmää. En vaan osaa päättää, kummasta pidän enemmän: valkoisesta Oivasta vai mustavalkoisesta Siirtolapuutarhasta.








 
Samoin saman sarjan Siirtolapuutarha-kulho on symppis. Meille ei vain varsinaisesti tarvita enää yhtään kippoa lisää...

     



Pidän myös saman sarjan lautasestakin.
Tosin lautasia on kyllä kotona jo tarpeeksi... 




                       

Iittalan Kastehelmen palaaminen tuotantoon oli kiva yllätys. Kotona on ainakin muutama astia tästä sarjasta. Siirtolapuutarhan pallukkakuvio on muuten varsin samanhenkinen Kastehelmen kanssa.

Harri Koskisen Block, luultavasti valkoisella johdolla, olisi joskus kiva omana.
Mutta jos jotain pitäisi näistä valita, niin uusi työlamppu olisi tärkein ja tarpeellisin. Mie olen hamstrannut jo aika lahjakkaasti meidän niukat säilytystilat täyteen, joten tarvitsemme pikemminkin isomman asunnon tai julman kaappientyhjennysoperaation...ehkä mun pitäisi päästä töihin johonkin astiakauppaan, niin saisin tarpeeksi niistä.



Wooster ja Jeeves


Olipa ilo huomata, että sunnuntaisin tulee ykköseltä jälleen eräs kaikkien aikojen suosikkisarjani, Kyllä Jeeves hoitaa. 90-luvun alussa tuotettu sarja pohjautuu P.G. Wodehousen kirjoihin. Katsoin silloin muinoin lapsena/nuorena sarjaa, ja luin siitä innostuneena Wodehousen kirjojakin. Suosittelen myös niitä!


Pidän tyhjäpäisestä Bertiestä väistelemässä avioliittoja, Jeevesin ikuisesta hymystä sekä etenkin 20-luvun tyylistä. Kunpa pääsisi aikakoneella pariksi päivää (rikkaaksi) neidiksi 20-luvun Lontooseen..! Tunnusmusiikki ja grafiikka ovat hienoja. Hugh Laurie ja Stephen Fry ovat loistonäyttelijöitä. Ei tästä voi kuin tykätä.



Tv siis auki sunnuntaisin kello 12.15.

13 tammikuuta 2010

Ugh.


Keskiyö, pitäisi nukkumaan mennä ja vielä vaan surffailen netissä ja mietin työjuttuja.


Surffaus päätyy usein samalle sivulle: www.styleroom.se. Se on ruotsalainen sisustussivusto, jonne ihmiset voivat ladata kuvia kodeistaan, kommentoida niitä, pyytää apua sisustusongelmiin, keskustella ja blogata.



Samasta sivustosta on maakohtaiset versiot Ruotsin lisäksi tällä hetkellä Iso-Britanniasta, Saksasta, Yhdysvalloista, Tanskasta, Norjasta ja Suomesta. Itse pidän ainakin Ruotsin sivuista, jossa näkee paljon simppeliä modernia tyyliä, paljon värejä ja jostain kumman syystä todella paljon Ikeaa, sepä outoa...