22 kesäkuuta 2010

Aikamoinen rauta


En ole vuosiin käyttänyt rannekelloa. Olen kadottanut ties kuinka kelloa ja osa on tuntunut kamalan ikävälle ranteessa - ahistaa, hiostaa, vaikka mitä.

Nyt soi eri ääni. Otin nimittäin aarteeni käyttöön: ukkini vanhan kellon. Ranneke on uusittu. Koneistossa ei ole pattereita, vaan se vedetään tuosta mutikasta. Vanha kunnon leijona on nettisurffauksen perusteella ehkä 60-luvulta. Tästä en ole varma, mutta en ole löytänyt vielä kellosepänliikettä, jossa sattuisi olemaan juuri silloin paikalla vanhoista kelloista tietäviä.

Ukin kello ratkaisi senkin ongelman, että kun pitäisi tietää kellonaika, niin ensin pitää kaivella kännykkäpussi laukusta ja sitten sihristellä kännykän näytöstä kellonaikaa. Etenkin aurinkoisella säällä kellonaika voi siltikin jäädä arvoitukseksi tumman värinäytön vuoksi (voi että kaipaan kännyköiden vanhoja nestekidenäyttöjä, niistä näki aina kaiken selvästi).

Nyt vilkaisen vain rannettani! Uskomattoman kätevää ja nopeaa!

21 kesäkuuta 2010

Kesälaitumilla



Huh että päivät rientävät vauhdilla: olen nähnyt suunnilleen puoli sukua, ollut reissussa, neulonut ja pysynyt vapaa-ajalla kaukana tietokoneesta. Nyt pitää ryhdistäytyä ja muistaa pitää blogi pystyssä!


Blogger oli muuttanut ulkoasun säätömahdollisuuksia, joten kokeillaanpas tällaista ilmettä sitten. Ei nyt ihan sellainen kuin haluaisin, mutta antaa olla hetken näin. 

09 kesäkuuta 2010

Pieni kortti


Työpöytäni on joskus vähän siistimpi, joskus jopa ruokapöytä! Loton hengettäret eivät ole ihan vielä ymmärtäneet tarvettani työhuoneelle ja ennen kaikkea, säilytystilalle.

Väsäsin tässä iltana eräänä onnittelukortin, joka onnistui karkaamaan erittäin kauas alkuperäisajatuksesta. Toisaalta oli hauska katsoa, mitä tästä nyt lopulta oikein tulee.

Tämän kortin ajatuksena oli pop-up -kuva, jonka voi nostaa kortin eteen niin, että kortti seisoo itsenäisesti kunnolla ja sitä voi pitää aikansa esillä. Materiaaleina ekokartonki, piirustuspaperi ja voipaperi. Tosin toteutus ei mennyt ihan kuten halusin. Jatkokehittelyn paikka!

05 kesäkuuta 2010

Naapurin roskat


Ehjät, hieman kuluneet astiat lojuivat taloyhtiön roskiksessa. Viisi tuollaista mitä lie lautasta ja yksi ihan soma Rörstrand, pari kuppia. Ukon kanssa ongimme ne pois ja yritimme vilkuilla, onko kukaan naapureista näkemässä.

Ovathan ne kuluneita, eivät ihan makuuni, mutta ne ovat täysin ehjiä! Jos en laita lautasia kukkien aluslautasiksi tai keksi jotain muuta, kiikutan ne lähimmälle kirppikselle, joka on ehkä noin kilometrin päässä.

Taloyhtiön roskiksesta olemme ottaneet joskus paketillisen uusia keraamisia kiuaskiviä. Makuuhuoneessamme on naapurin vanha keittiön parketti, joka olisi kai sekin joutunut muuten roskiin. Sepä vasta olisikin ollut jotain, kantaa parketit sekajätteistä.

Marketin jätepisteen lasinkeräysastiaan meinasin kerran tippua kokonaan, kun otin sieltä tällaisia talteen kupposia, myös sinisiä. Ne ovat hyviä vesivärikuppeja.


En ole mikään periaatteellinen dyykkaaja, mutta pidän silmäni auki. Ja toki tarkistan kaikki jätelavat, koska siellä voi joskus olla jotain muutakin kuin romua ja rottia. Kerran ukkokultani bongasi minulle jätelavalta Jopon. Se ikävä kyllä varastettiin heti, kun olin kunnostanut sen.


Mitä sinä olet löytänyt roskiksesta, jätelavalta tai muuten vain ilmaiseksi? 



04 kesäkuuta 2010

Maus


Art Spiegelmanin sarjakuvateos Maus kuuluu autiosaaren kirjalistalleni, ensimmäisenä valintana itse asiassa. Yleisön pyynnöstä, olkaa niin ystävälliset. Paras hakea kuppi kahvia, koska tästä aiheesta jaksan kirjoittaa (ja puhua) pitkään.

Kirja teki minuun teininä lähtemättömän vaikutuksen ja mm. entinen pomoni kiitteli löytäneensä uuden maailman sarjakuvista, kun annoin kirjan hänelle lainaan.




Art Spiegelman on vuonna 1948 syntynyt sarjakuvataiteilija, toimittaja, puolanjuutalainen sekä amerikkalainen. Hän on syntynyt Tukholmassa ja kasvanut New Yorkissa. Spiegelmanin vanhemmat, Anja ja Vladek, selviytyivät Auschwitzin keskitysleiriltä. Isoveli Richieu kuoli ennen Artin syntymää. Richieu lähetettiin tädin luo turvaan, mutta saksalaisten alkaessa tyhjentää kyseistä ghettoa, myrkytti täti luonaan olleet kolme lasta ja itsensä. Anja teki itsemurhan, kun Art oli 20-vuotias ja juuri kärsinyt hermoromahduksen. Vladek kuoli 76-vuotiaana 80-luvun alussa.


Art ja Vladekin toinen vaimo Mala.

Spiegelman tunnetaan myös taidesarjakuvalehdestä Raw (jossa aluksi julkaistiin osia Mausista) sekä 119-terrori-iskusta kertovasta kirjasta In the Shadows of No Towers (2004). Sitä en ole lukenut.



Maus on kaksiosainen sarjakuvateos. Ensimmäinen osa A Survivor's Tale (Selviytyjän tarina) ilmestyi 1986, toinen osa And Here My Troubles Began (Ja täällä vaikeudet alkoivat) 1991. Teos sai arvostetun Pulitzer-palkinnon 1992. Mausissa on mukana myös erillinen sarjakuva Prisoner on the Hell Planet vuodelta 1972. Se käsittelee Anjan itsemurhaa. 

Maus on vaikuttanut paljon sarjakuvamaailmaan. Esimerkiksi suomalaisessa sarjakuvassa koko 90-luvun ajan vallinnut omaelämäkerrallisuus on monen mielestä Mausin kaikuja.



Maus kertoo Spiegelmanin vanhempien rakkaudesta ja heidän selviytymistarinansa Auschwitzistä, Artin suhteesta isäänsä joka on kokemustensa vahvasti muovaama sekä siitä, miten itse kirja syntyy. Ja siitä miten isä suhtautuu siihen, että poika haluaa kertoa hänen tarinansa. 




Hahmot ovat eläimiä, mikä on erittäin tärkeä asia. Juutalaiset ovat hiiriä, natsit kissoja. Puolalaiset sikoja, amerikkalaiset koiria ja ranskalaiset sammakoita, ja niin edelleen. Kun juutalainen yrittää pelastaa henkensä kadulla liikkuessaan, on hänellä puolalaisen possunaamio kasvoillaan. Piirrokset ovat mustavalkoisia ja tyyliltään aika yksinkertaisia. Spiegelman sommitteli ruutuja huolella, niin että katse kulkee vaivatta sivuilla ruudusta toiseen.





Maus on muistelma, dokumentti ja tarina, älykäs, hirveä, surullinen, väliin hauskakin, rujo, kaunis ja mietteliäs kirja. Suosittelen myös lukemaan nimenomaan englanninkielisen version, jota löytää hyvin kirjakaupoista ja kirjastoista. Suomalainen käännös on minusta hieman puuduttava, sillä pääkertoja Vladekin kieli on kömpelöä. Sillä tuodaan esille kai sitä, ettei hän puhu äidinkieltään. Englanniksikin kieli on hitusen tikkuista, mutta se toimii paremmin.

Tämän enempää en kerro, lukekaa itse.

03 kesäkuuta 2010

Kesänrakennustyömaa


Lämpöä kiitos, ensimmäinen mansikka punertaa jo!


Daaliat saivat tänä vuonna tyytyä raikkaaseen
ulkoilmaan ilman esikasvatusta sisällä.





Pystytin (-mme) tänään köynnöstuen.
Herneitä voisikin kylvää...



Ja sahasin kaverimme meille aikoinaan kiikuttamista
saunanlauteista (että kaikkea sitä voikin hillota! todella noloa!)
tuollaiset lavat minikasvimaalleni. Se käsittää pari multasäkkiä
ja myöhemmin paljon erilaisia yrttiruukkuja.





Olen aika julma samettiruusuillekin, ne ovat saaneet
opetella tosielämää ulkona, vaikka on ollut niin kylmiä öitä ja tuulia.



Autio saari


Lähtökohta: Amman top-5-listaus kirjoista.

Lähestymistapa: Mitä ottaisin kirjahyllystäni kesäksi mukaan autiolle saarelle.

Lista, ilman tärkeysjärjestystä:

1. Bill Wattersonin jokin Calvin ja Hobbes -kokoelma. Iloa, älyä sekä loistavia kuvia yksissä kansissa.

2. Suuri suomalainen luonto-opas, Halkka-Kaaro-Valste-Vuokko. Luen toisinaan omaksi huviksi muun muassa supikoirasta (Nyctereutes procyonoides), miten tämä runsaskantainen "Itä-Aasian koiraeläin on merkillinen tumpelo, se koheltaa tielle auton alle tai tipsuttelee sirosti kompostille viritettyyn loukkuun." Kaikki sympatiat sinulle, supikoira parka. Haluaisin tunnistaa eläin- ja kasvilajeja paremmin ja muutenkin tietää luonnosta enemmän.

3. Art Spiegelmanin Maus. Oooh, tästä jaksan paasata, sillä en ymmärrä miten tämä kirja on yhä monelle niin tuntematon. Jos olisin päätynyt äikänopettajaksi, mitä jossain kohdin vakavissani harkitsin, niin luetuttaisin tämän kaikille oppilapsukaisilleni. Toisen maailmansodan traumat ja selviytyminen keskitysleiriltä yhdistyvät huolella mietittyyn kerrontaan. Spiegelman sommitteli ruutuja ja hahmoja pitkään niin, että sarjislukutaidottomankin olisi helppo lukea ja ymmärtää.


4. Tämän runon haluaisin kuulla 2, Koskimies-Polkunen-Virkkunen. Pidän tällaisista isoista kokoelmista, joita voi rauhassa selailla ja lueskella ja aina löytyy jotain sopivaa. 


5. Täällä Pohjantähden alla, Väinö Linna. Iskee kuin miljoona volttia! Kyseinen teos on rakas siksikin, että eräs maailman ystävällisimmistä ihmisistä etsi kirjat minua varten kirpputorilta.

02 kesäkuuta 2010

Leningrad Cowboys puikoissa


No niin, ensiaskel kohti suipposukkia on otettu. Hyvissä ajoin kun aloitan, niin saatan saada nämä valmiiksi jo jouluun mennessä. Novitan Nallessa on mukana aloeveraa ja jojobaa, joten jos onnistun neulomaan nämä kesän aikana, niin ne varmaankin hoitavat karheat kantapäät korkkarikelpoisiksi itsestään?

Jos olisin fiksu ja kärsivällinen ihminen, niin tekisin sen kuuluisan koetilkun. Sen etu olisi ainakin se, että käsiala siistiytyisi hiukan, ja ajan mittaan kertyneistä tilkuista voisi koota jotain kivaa. Mutta kuten sanottua, virheet sekä epätasaisuus ovat käsityön merkki!

Jotain kummaa on kyllä tapahtunut neulomisjäljelleni: kun ennen olen neulonut varsin napakasti (niin tiukkaan, että rutina käy ja haba kasvaa), niin nyt tuo sukan varsi on ihan löröä. Otin tottumuksesta hieman isommat puikot, mutta nyt pitääkin vaihtaa pienempiin puikkoihin, jotka ovat - ööh, ilmeisesti vielä kaupan hyllyllä. Menee siis hetki, että voin esitellä valmista, älkää pidätelkö henkeänne!