En ole vuosiin käyttänyt rannekelloa. Olen kadottanut ties kuinka kelloa ja osa on tuntunut kamalan ikävälle ranteessa - ahistaa, hiostaa, vaikka mitä.
Nyt soi eri ääni. Otin nimittäin aarteeni käyttöön: ukkini vanhan kellon. Ranneke on uusittu. Koneistossa ei ole pattereita, vaan se vedetään tuosta mutikasta. Vanha kunnon leijona on nettisurffauksen perusteella ehkä 60-luvulta. Tästä en ole varma, mutta en ole löytänyt vielä kellosepänliikettä, jossa sattuisi olemaan juuri silloin paikalla vanhoista kelloista tietäviä.
Ukin kello ratkaisi senkin ongelman, että kun pitäisi tietää kellonaika, niin ensin pitää kaivella kännykkäpussi laukusta ja sitten sihristellä kännykän näytöstä kellonaikaa. Etenkin aurinkoisella säällä kellonaika voi siltikin jäädä arvoitukseksi tumman värinäytön vuoksi (voi että kaipaan kännyköiden vanhoja nestekidenäyttöjä, niistä näki aina kaiken selvästi).
Nyt vilkaisen vain rannettani! Uskomattoman kätevää ja nopeaa!
Onkohan rannekellon käyttäminen joku nostalginen trendi tänä kesänä? Itsekin pari päivää sitten ryhdistäydyin ja hankin kellooni uuden pariston, vanha oli hyytynyt ehkä 5 vuotta sitten. Kauhean helppoa, suorastaan omituisen helppoa, ettei tarvitse ainaa kaivaa kännykkää esille kun haluaa katsoa kelloa.
VastaaPoistaMites se meni se sananlasku vanhoista keinoista ja säkillisistä uusia...
Jenni, ehkä ihmiset ovat kyllästyneet kännykän etsimiseen? Jostain luin, että isot kellot ovat nyt muotia ja että etenkin nuoret naiset ovat alkaneet käyttää miesten rannekelloja, että vautsivau, miekin olen kerrankin ajassa kiinni ;) samaa mietin, vanhassa vara parempi.
VastaaPoistaIhana tuollainen kello, johon ei ikinä tarvii hankkia patteria. Tää uusi blogisi ilme on kiva, tosin tykkäsin vanhastakin!
VastaaPoistaPitkästä aikaa muistin taas blogien olemassaolon. Tällä kertaa jäi kuvien selailuksi, mutta oikein hyvältä näyttää niinkin! Lupaan palata pian takaisin :) Hyvää heinäkuuta! Voisi nähdä pian :)
VastaaPoista