26 tammikuuta 2010

Pilko, paista, heitä, mausta



Ja tänään sitten märkäruokaa...tein pitkästä aikaa ratatouillea, eli pilkoin munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia (tomaatit voi kaltata, tosin jos on hoppu niin kuoret voi lusikoida syödessä lautasen reunallekin tai yksinkertaisesti syödä), paprikaa ja valkosipulia. Käytin kaiken vuorotellen oliiviöljyssä kuumalla pannulla ja heitin sitä mukaa pataan.

Lopuksi maustoin ja lisäsin vielä papuja. En ole mikään intohimoinen kokkailija, vaan pidän tuollaisista helpoista ja nopeista peruseväistä. Leipää, riisiä tai ohraa vielä kaveriksi, a vot. Hyvää tuli.

Sarpanevan pata on kirppislöytö. Hoksasin sen viime kesänä viimeisellä aukiolominuutilla, eikä juuri tarvinnut miettiä sillä hinta oli kohdillaan verrattuna esmerkiksi huutonettiin. Pidän padan puukahvasta, jolla on helppo kantaa pataa, nostaa kantta ja kiskoa uunissa lähemmäksi. Pata on kuitenkin sen verran iso ja raskas, että sitä on mielestäni hankala käsitellä pienen sähköuunin ritilällä. Uuniruokaa tehdessä se onkin uunin pohjalla, ilman ritilää. Pari kertaa olen ollut lähellä vetää sekä ritilän että padan lattialle, joten antaa olla.

2 kommenttia:

  1. Näyttää namilta. Pitääkin itse tehdä joku päivä tuollaista, kiitti vinkistä:)

    VastaaPoista
  2. Helppo ja nopee :) paistoin siihen vielä lisäksi tofua, oli ihan hyvä lisä sekin.

    VastaaPoista

Pssst, tuli mieleen...