12 maaliskuuta 2011

Nuori mummo

Minusta on tullut ihan mummo.

Niin mummo, että ostin Kotilieden iltalukemiseksi ja sitten vallan unohdin lukea sen. Tässäpä siis helmikuun numeron lyhyt esittely...

Kansivinkki Lempi Gröndahlin kovasta lapsuudesta huutolaisena oli mielenkiintoinen, hyvin koskettava juttu. Kunnat osasivat sosiaalipalveluiden ulkoistamisen yksityiselle sektorille ja kilpailuttamisen jo ennen, kun poloisia lapsia annettiin sellaisiin taloihin, jotka maksoivat vähiten kunnalle. Aion etsiä käsiini Jouko Halmekosken kirjan Orjamarkkinat, joka kertoo huutolaislapsista Suomessa.

Turkoosi kansi ja viherjuttu houkutteli ostamaan. 
Kukkia skandinaaviseen tyyliin, mielestäni kivaa värien käyttöä.
Tässä mun silmä lepäsi. Nam. Ihana matto.
Kotiesittely oli perusteellisesti korjatusta tornitalosta.
Ruokajuttu esitteli mitä herkkua saa sisäelimistä, kielestä ja sen sellaisesta.
"Lapsena maksalaatikon teko oli hauska tapahtuma." Kenen tai minkä ikäpolven lapsuus on kyseessä? Meillä oli hienoa saada painaa itse uudenkarhean mikroaaltouunin nappia kaupan leverlootaa lämmittäessä.  



Kevään poplarit on kuvattu Katajanokan hotellissa. Kuvateksti mainitsee kuuluisia vankeja, kuten Hella Wuolijoen. Pitäisikin joskus isolla kirkolla käydessä olla kunnon turisti, ja mennä hotelliin.

4 kommenttia:

  1. Vai mummo vielä ;)
    No sitten määkin olen mummo jos unohtelu tekee mummon.. Joka aaumu unohdan missä lasit on, ja kaikkee muutakin tulee unohdeltua. Kuinkahan mahtaa olla kun ikää on 80 vuotta ;) Muistaakohan sitä omaa nimeäkään enää.. hih..
    Mielenkiintoiset jutut lehdessä..

    VastaaPoista
  2. Niinno miekin unohdan ties mitä, onneksi pää on kiinni kaulassa ettei sekin jäisi jonnekin...aattele sitä tutustumisen iloa sitten 80-vuotiaana! "Päivää, kukas te olette, hauska tavata..."

    VastaaPoista
  3. Mä olen hulluna noihin Missoni-kuosisiin Artekin tuoleihin. Yritän keksiä tekosyyn, jotta voisin ostaa itselleni sellaisen kaupunkikotiin. Yritän parhaillaan miettiä, menisikö itselläni läpi "Kolmijalkainen pehmustettu jakkara on työtuolina parempi kuin vanha puutuoli, sillä jakkaralla voi istua enemmän satulatuolityyppisesti".
    Serkkuni kanssa muuten juteltiin tuosta Katajanokan vankilahotlasta, kun hän oli ollut häissä Suomenlinnassa ja mennyt sitten muun seurueen kanssa tuonne yöksi. Tuumasi vain, että olisi ollut kätevää jos juhlat olisi pidetty samassa paikassa. Sitten keksimme, että joo- kaikilla vierailla voisi olla raidallinen asu! Tosin kaikki hääparit eivät ehkä haluaisi mennä naimisiin teemalla "tervetuloa vankilaelämä".

    VastaaPoista
  4. Mie olen hulluna tohon tankkituoliin, ai että kun olis joskus sellanen täydellinen kirjastohuone jossa olisi se...mustana, mut tuo missoni ei ole paha sekään. Työtuolina kannatan kyllä jakkaraa ;)

    Loistava juhlaidea! Papin aamenesta pallo jalkaan ja ruoaksi vain vettä ja leipää...

    VastaaPoista

Pssst, tuli mieleen...