16 tammikuuta 2010

Unelmien ostoslista


            
Kotiin pitäisi hankkia uusi työvalaisin.
Tällainen vuonna 1937 suunniteltu arkkitehtivalaisin L-1 ei olisi tyyliltään ollenkaan hassumpi. Sen hinta vain ei puhuttele, alumiiniväri maksaa uutena noin 200 euroa.

Marimekon Hyvässä seurassa -sarja on kanssa kovasti mieleen.

Etenkin teekannut ovat kutkuttaneet jo jonkin aikaa silmää. En vaan osaa päättää, kummasta pidän enemmän: valkoisesta Oivasta vai mustavalkoisesta Siirtolapuutarhasta.








 
Samoin saman sarjan Siirtolapuutarha-kulho on symppis. Meille ei vain varsinaisesti tarvita enää yhtään kippoa lisää...

     



Pidän myös saman sarjan lautasestakin.
Tosin lautasia on kyllä kotona jo tarpeeksi... 




                       

Iittalan Kastehelmen palaaminen tuotantoon oli kiva yllätys. Kotona on ainakin muutama astia tästä sarjasta. Siirtolapuutarhan pallukkakuvio on muuten varsin samanhenkinen Kastehelmen kanssa.

Harri Koskisen Block, luultavasti valkoisella johdolla, olisi joskus kiva omana.
Mutta jos jotain pitäisi näistä valita, niin uusi työlamppu olisi tärkein ja tarpeellisin. Mie olen hamstrannut jo aika lahjakkaasti meidän niukat säilytystilat täyteen, joten tarvitsemme pikemminkin isomman asunnon tai julman kaappientyhjennysoperaation...ehkä mun pitäisi päästä töihin johonkin astiakauppaan, niin saisin tarpeeksi niistä.



2 kommenttia:

  1. Voisin myös ottaa nuo kaikki listaltasi :)
    Noita lautasia meillä jo onkin muutama kappale.

    VastaaPoista
  2. Mitäs olet tykännyt niistä käytössä? mie olen miettinyt tota teekannua, että olisko se valkoisena se kaunein. Vai sittenkin kuvioitu. Vai sittenkin...

    VastaaPoista

Pssst, tuli mieleen...