P. Ôtien ja Li Kunwun Minun Kiinani -trilogian aloittava Isän aika (WSOY 2011) oli aivan järisyttävän hieno lukukokemus. Sitä ei voinut jättää kesken.
Li kertoo elämästään propagandapiirtäjänä. Hän syntyy vuonna 1950 Mao Zedungin noustessa valtaan. Lin isä on puoluekaaderi, joka kamppailee vallan ja vastuun kanssa. Lin lapsuus kuluu opetellessa kunnon kommunistiksi, joka latelee ulkomuistista Punaisen kirjan lauseita ja ilmiantaa kaikessa lapsen ehdottomuudessaan jopa ystäviään. Li kertoo siitä miten kokonainen kansa uskoo Maon jumaluuteen ja siitä, millainen tyhjyys tulee Maon kuoltua.
Kuvia jaksaa katsella pitkään. Niistä huomaa että piirtäjä hallitsee siveltimen ja kalligrafiat. Etenkin lasten ilmeet ja muistikuvat ovat viehättäviä. Maon kuvat siellä täällä piirtyvät aina pelottavan samankaltaisina. Ranskalainen Ôtien on tehnyt käsikirjoituksesta hyvin soljuvan tarinan. No, lyhyesti: tätä oli mukava lukea.
Minua viehätti rauhallinen kerronta, joka on toisaalta aikuisen katsomista taaksepäin, mutta välillä kuvakerronta antaa välähdyksiä lapsen maailmasta. Kirja kertoo siitä, millaisiin hulluuksiin ihminen pystyy, uskoo ja sopeutuu. Ja millaisessa pelossa ja vahtimiskulttuurissa voidaan elää ilman tietoa sananvapaudesta. Syntyy kuva, että Li on miettinyt, pureskellut ja pohtinut Kiinan muutoksia paljon, ja että samoja ajatuksia voi käydä kokonaiset sukupolvet mielessään.
Trilogialle on myönnetty parhaan historiallisen sarjakuvan palkinto Ranskassa vuonna 2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pssst, tuli mieleen...