15 huhtikuuta 2011

Kermansavi

Tulikivi ilmoitti keskittyvänsä ydinliiketoimintaansa eli tulisijoihin ja luopuvansa Kermansaven astioista. Jos uusi yrittäjä löytyisi, voisi myös keramiikan tekeminen Heinävedellä Etelä-Savossa jatkua.

Noin 4 000 asukkaan paikkakunnalla 50 ihmisen työn loppuminen on kova isku. Yhtiö lupaa sentään, että astioita voi edelleen ostaa ja verkkokauppakin pelaa.
Kuva Tulikivi Shop

Astiat ovat tuottaneet tappiota. Minun täytyy tunnustaa, etten juuri pidä Heinä-sarjasta, siitä pyörylämukista jossa on ruskea yläosa.  Paola Suhosen Saimaa-sarjakin oli myös minusta aika plääh, ne pitsikuviot ovat aika epämääräisiä klönttejä.

Kuva Tulikivi Shop


Kermansavi on profiloitunut ainakin minun pienessä päässä tylsäksi ja epähaluttavaksi, vaikka sen voisi toki ajatella kodikkaana ja rentona. Jostain syystä pyöreät muodot ja pehmeät värit eivät ole sytyttäneet.

Kuinka moni huokaa ihastuksissaan bongaillessaan jotain Oliivi-mukia sisustuslehdissä? Kuinka moni tietää, minkänäköinen kippo se on, eikä sekoita vaikkapa Pentikiin? En läpäisisi itse tätä testiä.


Tuotteet ovat kuitenkin aika kivoja. Tuo kuvan kannellinen Hotpot-pata esimerkiksi kestää ihan mitä tahansa ja siinä voi tehdä ihan mitä tahansa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pssst, tuli mieleen...