08 joulukuuta 2010

Töytäsyhuopikkaat

Harmin paikka, ettei minulla ole nyt tarjota valokuvaa ihanista huopikkaistani!

Lapsuudenkodissani on pihasauna, ja sinne kipaistiin pentuna punaisilla huopikkailla. Pikkuiset punaiset saappaani ovat olleet viime vuodet aitan vintillä säilössä. Hieman ihmettelin, kun niihin ilmestyi hassuja koloja. Pikkulinnut olivat päässeet vintille ja nokkineet niistä villaa pesäntarpeiksi. Eihän hiiri tai rotta voi saada aikaan sellaisia teräviä pikkukoloja..? Nokanjälkiä, aivan taatusti.


Hypistelin tänään kaupungilla Lahtisen huopikkaita. Jämsäläinen, 1921 perustettu tehdas kertoo sivuillaan verkkokaupan olevan työn alla, ja etusivulla varoitetaan että kova kysyntä voi viivästyttää toimitusaikoja. Tehtaanmyymälä on jouluun asti avoinna lauantaisin.


Aki Choklatin suunnittelemissa huopikkaissa on kivoja malleja, mutta meikäläiseen iskee silti eniten perinteinen, pitkävartinen huopikas. Juuri sellainen sopiva talven töytäsysaapas, eli kenkä jonka saa nopeasti jalkaan tai pois. Jos heittäydyn ahneeksi, niin haluaisin kahdet lahtiset: fiinit sisätohvelit ja talven töytäsyt.

Yritin kyllä, mutta en pysty kirjoittamaan huopikkaista ilman tätä kappaletta. Pahoitteluni. Se nimittäin jää päähän soimaansoimaansoimaan...



6 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan harmi, ettei ole kuvia kolohuopikkaista! Minäkin koin viikonloppuna suuren ahaa-elämyksen, että multahan puuttuu ulkohuopikkaat. Hyppelen kesäisin pihalla ja tässä lähiseuduilla aina kumisaappaissa, satoi tai paistoi, niin huopikkaat olisivat looginen talvivastine pukeutumis"tyylilleni". Puhumattakaan siitä, miten mukavat ne olisivat! Akin fiinit sisätohvelit minulla onkin, voin suositella kirjaimellisesti lämpimästi.

    Mitään muuta lämmikettä en tarvikaan, olen lukenut nyt kolme kertaa kirjoituksesi otsikon "tötsyhuopikkaat". Kiistän olevani minkäänlaisissa tötsyissä kuitenkaan. ;)

    VastaaPoista
  2. Heeh, tötsyt...Oikeastaan otsikon pitäisi olla "töötäsyhuovikkaat", koska sanon sen niin. Hirveän vaikeaa oli itsellenikin kirjoittaa tuolleen! Minulla on kyllä feikkiuggit, jotka on nopeat laittaa jalkaan, mutta voi että inhoan syvästi niitä kenkiä.

    Ostin ne pakon edessä (koska hajotin viime talvena Helsingissä paukkupakkasilla vetoketjut bikersaappaistani, eikä kukaan paikallinen osannut neuvoa kuin yhden suutarin, joka puolestaan ei voinut tarjota palvelua, joten jouduin hankkimaan lähimmästä kenkäkaupasta siedettävänhintaiset kengät. Olisi pitänyt törsätä kunnolla, koska inhoan, inhoan, inhoan noita kenkiä. En tiedä onko yhtä rumia ja epämukavia kenkiä olemassakaan. Oikeat uggit ovat ehkä asia erikseen, en tiedä koska en ole perehtynyt aiheeseen koska minusta nekin ovat aika rumia, mutta nuo eteisessäni jöröttävät kengät ovat aivan hirveät. Nyt on ehkä hyvä hetki laittaa sulut kiinni...).

    VastaaPoista
  3. Huopikkaat huopitkaa.. Äiti tahtoo piilottaa =D
    Joo mullakin oli pienenä punaset huopikkaat. Mahtaiskohan jostain ullakon kätköistä löytyä!! =D

    VastaaPoista
  4. Ooo! Näitkö jossain sellaisia pitkävartisia? :) Olen etsiskellyt ja ajatellut, että Jämsään tässä on lähdettävä jos sellaiset mielii saada. Eihän tuonne nyt pitkä matka olisi, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Huuto.netissä oli vain kokoa 44.. ihan niin isoja en tarvitse :)

    VastaaPoista
  5. Taika, ollaan samiksia :)

    milla, olisiko matka lyhyempi Jyvääskylän Halooselle? Siellä ainakin oli paljon erimallisia lahtisia. Aika kivat oli sellaiset Aki Suklaan varrelliset saappaat, missä varsi on käännetty kaksinkerroin. Jotenkin sellaiset lappi-henkiset. Lahtisen sivuilla muuten suositeltiin ottamaan tavallista kokoa reilumpi. Toivottavasti löydät :)

    VastaaPoista
  6. On lyhyempi hyvinkin :) Eipä ole käynyt mielessäkään, että sieltäkin saattaisi löytyä. Olen törmännyt vain niihin lyhytvartisiin tossuihin ja sellaiset minulla jo onkin.

    Kiitos paljon vinkistä! :)

    VastaaPoista

Pssst, tuli mieleen...