Aroomista rautaliuosta

Vanhoja pulloja ohikulkumatkalla leppävirtalaiselta kirppikseltä. Aroomisesta rautaliuospullosta ei ikävä kyllä saa korkki-korkkia auki ilman väkivaltaa...sisällä olisi kuivahtanut tilkkanen. Terveydeksi!
 

Vettä maljakoissa

Mitä ihanuutta onkin aina saada kukkia tuliaisiksi! Ja kiinanruusupistokkaan voisi ehkä jo tökätä multaan...juuria alkaa olla muutama...

Pysähtynyt

Mihin nämä päivät kiitävät?

Yst. vast. t.b.k. (tämän blogin konttoriin).

Kiki - Montparnassen kuningatar

Man Ray, kuva ryöstetty netistä

Catherine Mullerin ja José-Louis Bocquetin sarjakuvaromaani Kiki - Montparnassen kuningatar. Arktinen Banaani, 2009. Aivan uskomaton kirja. Hieno.

Kiki (1901-1953) oli oikealta nimeltään Alice Prin, joka lähti 12-vuotiaana maalaistyttönä Pariisiin töihin ja äitinsä luo. Äiti oli hylännyt hänet suvun hoidettavaksi jo pienenä lähtemällä itse työnhakuun kaupunkiin. Sisäkkö ryhtyi alastonmalliksi taiteilijoille, minkä vuoksi äiti katkaisi välit. Montparnassen iloinen seuraelämä vei hänet mennessään ja hän hengaili kaikkien taiteilijoiden kanssa. Osalle hän oli ystävä, osalle rakastajatar. Tärkeä, mutta myrskyinen suhde on Man Rayn kanssa, joka tallensi Kikin valokuviin ja elokuviin. Elokuvissa ja varieteessa esiintynyt Kiki maalasi myös itse. Hänen kirjoittamat muistelmansa sensuroitiin Yhdysvalloissa vuoteen 1996 saakka.

Kiki on ihailtavan itsenäinen, osaa nauraa itselleen ja elämälle ja suorastaan pursuaa elämäniloa. Kaikki mielikuvat mitä vain mieleen tulee iloisesta 1920-luvusta, tiivistyy häneen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen uskotaan uuteen aikaan ja uuteen ihmiseen. Taide uudistuu ja alkaa leikkiä eri ajatuksilla.

Kaikkien rakastama nainen pelkää silti hylätyksi tulemista. On katkeraa jäädä aina toiseksi, olla ikuinen muusa. Hän on päihderiippuvainen, pettyy usein ja joutuu jättämään Pariisin. Silti vielä rappion hetkelläkin hänellä on optimistisuutensa.

Tätä kirjaa ei voinut laskea käsistään kesken. Moni hahmoista jää pelkäksi statistiksi (tosin heitä onkin niin paljon), mutta Kikin tarina kerrotaan hyvin ja konstailematta. Piirrosjälki on notkeaa, mutta vähän tasapaksua. Pidin kirjan rakenteesta, joka koostuu erillisistä jaksoista ja jokaisella niistä on avaussivu. Tavallaan kuin episodimaisesti leikattu elokuva. 

Kirjan lopussa on vielä hieno tietopaketti kirjan olennaisimmista henkilöistä, lähdeluettelo, aikajana Kikin elämästä ja vieläpä kirjanmerkkinauhakin. Taidehistoriaa voi nauttia parhaimmillaan näin. Suosittelen lukemaan tämän ulkona auringossa punaviinilasillisen kanssa!

Taitomaa

Löytyi kiva nettipuoti, Taitomaa. Siellä käsityön harrastajat ja ammattilaiset kauppaavat töitään. Mukavasti tuhraantuu aikaa ihan vain katsellessa, mitä kaikkea ihmiset tekevät ja myyvät.

Jos on tarvetta ostaa (tai myydä) koruja, shamaanirumpu, visakoivuinen kello, käsintehty muistikirja, sieniveitsi, palmikoidut suitset hevoselle, hääkrääsää, virkattu patalappu, kassi tai reki moottorikelkalle, niin tuolta löytyy. Sivuilla on myös pieni keskusteluosio, blogi ja osaajapörssi.

Luulin nimen perusteella puodin liittyvän jotenkin Taito Shopeihin ja käsityökeskuksiin, mutta ei. Taitomaa on kahden yrityksen omistama ja idean äidiksi mainitaan eräs omistajista, Maija-Liisa Ihanus.

Ai niin ja hyvää vappua ja Katen ja Williamin hääpäivää!

Kippis keväälle

Minulla on ilmeisesti jokin fiksaatio kotipolttoisiin juomiin, kun olen tässä blogissa vannonut ainakin oman omenamehun ja porkkanamehun nimiin.

Nyt vuorossa on kirkas jalojuoma suoraan korvesta. Ei suinkaan korpikuusen kyyneliä (pontikka), vaan koivunmahla.

Noin 20-vuotiaan koivun vararavinto oli vetistä, todella kirkasta ja vain aavistuksen makeaa. Joskus mahla on paksumpaa, imelämpää ja ruskeampaa tavaraa. En tiedä miten maaperä, puun ikä ja vuodenaika asiaan vaikuttavat.

Mehumaijan letku on hyvä tiputukseen, mutta nokka kannattaa ohjata pulloon tai tehdä sankon kanteen reikä. Kippis! 

Kotiseutumatkailua koskella

Muun muassa Jyväskylässä on puronliru nimeltään Korkeakoski. Varmaan samannimisiä on muuallakin. Älkää menkö halpaan: Suomen korkein koski Korkeakoski on Maaningalla Pohjois-Savossa.

Korkeakoski, Maaninka, Pohjois-Savo

Joka ikinen kevät pitää käydä koskella kuuntelemassa kevättulvan pauhua ja liukastelemassa jään ja lumen keskellä. Kesällä se on virkistävä retkipaikka. Alhaalla rotkossa puut puskevat naavaa ja on ihana, raikas ilma. Siellä on hyvä hengittää.

Läheltä lähtee Kanjonin kierros, jonne voi painella eväiden kanssa. Lyhyellä patikkapolulla on aika hyvä läpileikkaus Suomen luonnosta, rakennetusta ympäristöstä ja metsätaloudesta. On suojelualuetta, avohakkuuaukeaa ja vanha Lokson pato. Jos tarpoo perille asti kivannäköiseen kylään eli Tuovilanlahteen, niin siellä kannattaa etsiä sataman kesäkahvila.

Helpompi paikka eväsretkelle löytyy naapurikunnan Pielaveden puolelta parin kilometrin päässä Korkeakoskesta. Siellä on LöytynLohen lohilammikko, josta voi onkia itse kalat. Pieni yritys kasvattaa itse lohensa.

1980-luvulla paikka oli mahdoton menomesta, koska keskioluttarjoilu oli silloin tiukasti rajattua ja ihmiset lähtivät autolasteittain bailaamaan keskelle ei mitään. Nykyisin sitä on vaikea uskoa, sillä nyt lohilammikko on leppoisa paikka viedä vaikka lapset onkimaan.