1. Järkkäri on kaverilla lainassa. 2. Pokkarikamera on tuolla jossain muuttolaatikossa. Nou kuvia siis. 3. Koivuparketti on ihana asia elämässä. 4. Hyvä remonttimies on vielä ihanampi asia elämässä. 5. Olen ihan love makuuhuoneen pikkuseinän tapettiin. 6. Keittiö ja sähkötyöt valmistuvat ensi viikolla ja sitten koko revohka ois niinku periaatteessa valmis, voin purkaa laatikot ja löydän varmaan kamerankin, toivoa sopii :) 7. Asun täällä pölyn, jätesäkkien ja muuttolaatikoiden keskellä. Ihminen ei tarvitse kuin sängyn, vessanpytyn ja vettä, hieman ruokaa, kahvikupin ja tietokoneen. Miksi oikeastaan purkaa noita tavaroita? Voisin myydä kaiken pois ja elää askeesissa. Tai sitten en. 8. Muuttofirman palkkaaminen oli varmasti elämäni parhaimpia päätöksiä.
Keittiöön tulee siis lattia linoleumilaatoista, uusi välitilakaakelointi ja seinät maalataan valkoiseksi. Uusi hella ja liesituuletin, työvalaisimien asentelua, ja sen pitäisi olla siinä.
Hanan ajattelin ensin vaihtaa, mutta se on uusi, ihan kiva, enkä ole bongannut mieluista. Joskus myöhemmin sitten uusin jääkaapin, koska nykyinen on uusi. Tarvitsen sitä paitsi vähän makusteluaikaa sille, että puranko vanhaa kaapistoa niin, että saisin isomman jääkaappi-pakastimen.
Kaikki on käynyt ihmeen nopeasti ja sutjakkaasti. Menin näyttöön, tein tarjouksen, se hyväksyttiin. Pam. Puhuin kaupasta, kaveri ehdotti remonttimiestä, soitin, tuli heti fiilis että tuo osaa ja hän vapautui juuri sopivasti, pam. Kirjoitin listan mitä pitää tehdä, pam. Menin kaupoille, valitsin materiaalit ja pam. Hieman jännittää kyllä sitten nähdä makkarin maalit maalattuna, koska en todellakaan miettinyt maalisävyjä ja niiden käyttäytymistä eri valoissa ja isoilla pinnoilla. Meni ehkä noin puoli minuuttia sävykartan pläräämiseen, pam, tuo on kiva.
Nyt ainoa huoleni on oikeastaan liesituulettimen hankkiminen ja asennus, koska en tiedä ollenkaan, että millainen sen pitäisi olla. Pitää vain luottaa nyt tähän kummalliseen pam-intuitioon, että hyvä tästä tulee :)
Tuleva uusi koti on 64-neliöinen kaksio 50-luvun talosta. Kaikkialle on kävelymatka, vieressä on järvi, puisto ja lenkkipolut. Remonttimies on aarre, joka tarkistaa mitä mahdan tarkoittaa, esittää vaihtoehtoja ja tekee todella siistiä jälkeä.
Makkarista tulee sininen. Lattioista koivuparkettia, paitsi keittiöön linoleumia. Olohuoneeseen tulee Erik Bruunin Linneus-tapettia. Siinäpä ne suurimmat linjat sitten ovatkin. Keittiö ja kylppäri kaipaavat vain pientä sipistelyä.
Vaan vielä kun löytäisi sopivanlaisen liesituulettimen ja sähköhellan.
Ja sitten tarvitsen tietenkin sohvan, jolla vieraiden olisi mukava myös nukkua. Hakusessa olisi siro sohva, jolla olisi mukava röllöttää ja joka näyttäisi hyvältä joka suunnasta, eli sen voisi laittaa vaikka keskelle lattiaa. Jos jollakulla sytyttää että mikä vastaisi kuvausta, niin olisin kiitollinen vinkeistä!
Muutto on (toivottavasti!) tämän kuun lopussa. Noin vuoden sisällä kolmas muutto, mutta jospa se tästä rauhoittuisi.
Elämä vie joskus mennessään niin, että bloggaus jää syrjään kuukausitolkulla. Anteeksi, mutta näin se vaan meni. Lyhyesti kerrattuna neljä kuukautta (miten se aika riensikin): tuli kesä, kävin reissussa, tutustuin uuteen kotikaupunkiin, siemailin aika usein kuohuviiniä. Hajotin ja paikkasin sydäntä, hajotin uudelleen.
Tilasin hetken aikaa Divaani-lehteä, josta en sitten pitänytkään. Tänään tuli yllättäen lehti kotiin, vaikka luulin sen jo loppuneen.
Lehdessä oli sivun mainos uudesta divaaniblogit.fi-yhteisöstä ilman suurempia selittelyjä. Yksitoista suosittua suomalaista lifestyle-blogia löytyy jatkossa saman osoitteen takaa. Blogit ovat Avaruusasema, Adalmina's Secret, Cosy home, Kesällä kerran, Kettukarkki, Kotilo, Lounatuulia, Pics, dots and Stripes, Sisustuskärpänen, Vihreä talo ja Villi piha. Tiedotteen mukaan niillä yhteensä on noin 20 000 viikottaista lukijaa. Ilmeisesti päivitykset niiden vanhoissa osoitteissa päättyvät. Ensimmäinen reaktioni oli puhdas pettymys. Kustantajan eli Bonnierin kaiku yrityksenä ja työnantajana on kehno, eikä Divaanin brändi houkuttele, siksi loppui tilauskin. On tietenkin hieno idea luoda iso ja toivottavasti helppokäyttöinen kokonaisuus sisustusjutuista, ja näin tulee kunniaa ja varmaan mielenkiintoisia työtilaisuuksiakin bloggaajille. Saa nähdä, miten tämä vaikuttaa niin printtilehden kuin blogien sisältöön.
Ainakin lehden mainokset ovat sivustolla niin isolla niin että näkee, kenen maalla ollaan.